Shadow's Anzio   "Anza"


kuvat © Tiia Tahvanainen

Rotu, skp

Suomenpuoliveriori (FWB)

Kasvattaja

Hamzi, Shadow  

Väri, säkä

Musta (Ee/aa), 168 cm

Omistaja

Cee Blankley, VRL-01288

Ikä, syntynyt

9-vuotias, s. 05.05.2015  

Kotitalli

Domenica Estate  

Rekisterinumero

VH15-031-0761

Painotus

Kouluratsastus, Grand Prix

KV-I -palkittu nuorten kouluhevosten laatuarvostelun XI tilaisuudessa 20.4.16 (3-vuotiaat: 39,5p.)

Luonnekuvaus

Jos ihan täysin rehellisesti itselleni myönnän, niin Anza oli oikeastaan heräteostos. Siirtäessäni tallibisnekseni Pohjois-Englantiin ja nähdessäni ostamani tallin pohjapiirrokset tajusin, että tallissa olisi sopivasti vielä yksi tyhjä karsina. Ajatus yksityistallista on aina välillä kummitellut mielessäni, mutta en ole aikonut totetuttaa sitä vielä. Vaellukset ja ratsastustunnit riittäisivät toistaiseksi tuloiksi, joten mitä järkeä olisi vuokrata vain yhtä karsinaa? Ihan hyvin voisin täyttää tuon yksittäisen karsinan uudella omalla hevosella. Tallissa oli sitä paitsi tilaa ja tarhoja useammalle orille, mutta itse omistin vain yhden. Kasvatustoiminta on muutenkin alkanut kiinnostaa minua yhä enenevissä määrin, joten tulevaisuudessa olisi hienoa omistaa toinenkin jalostusori suomenhevosorini Vallen lisäksi. Olen myös kenttä- ja esteratsastuksen ohella kiinnostunut enemmän ja enemmän kouluratsastuksestakin (ehkä se on se ikä, tätiratsastajuus täältä tullaan), joten potentiaalinen, oikeasti lahjakas kouluhevonen on siintänyt jo hetken aikaa haaveissa. Valle on toki taitava, muttei verrattavissa gp-luokkia tahkoviin koulupuoliverisiin. Hamzin ilmoitus myytävistä kouluvarsoista tulikin erittäin sopivaan saumaan, ja jo varsan sukupuun nähdessäni olin myyty. Vanhemmat ovat tyylikkäitä ja isä Enzo on kerännyt jo menestystäkin. Oldenburgia ja vanhoja suomenpuoliverilinjoja yhdistävä koulusuku vaikutti esteharrastajankin silmissä hyvin vakuuttavalta.

Anza siirtyi omistukseeni sopuisan hinnan ja yhden näytön jälkeen. Pikkuori oli tuolloin puolivuotias, kaupat tehtiin kesäkuussa 2015. Pohjois-Englantiin Anza matkasi ruunieni Milon ja Rontin kanssa samassa rekassa. Luonteeltaan ori on melko tahdonvoimainen, rohkea ja eloisa. Liikkeet ovat näyttävät ja ilmavat, ja orissa on karismaa. Anza on suhteellisen helppo käsitellä ja esimerkiksi taluttaa, mutta joskus joutuu ottamaan yhteen pikkuisen temperamentin kanssa. Anza tuntuu vielä kokeilevan hieman rajojaan ja orimaisuus on selkeästi nähtävillä. Nuoren herran ego onkin tällä hetkellä varmasti suurempi kuin varsinainen fyysinen koko. Anzaa ei ole vielä ratsutettu ja ori viettää kesän 2015 rennosti Papupolun laitumella.

 

Sukutiedot

Isälinja (4): Enzo - Umberto - Vittorio - Vittore
Emälinja (4): Shadow's Carpe Diem - Shadow's Deja Vú - Shadow's Gold Viva - GH's Gold Africa

i. Enzo
old, rt, 169 cm
KTK-II, KRJ-I, YLA1
ii. Umberto
old, rt, 168 cm
KTK-II, KRJ-III
iii. Vittorio
old, rt, 168 cm
KTK-II, KRJ-III
iiii. Vittore
old, rt, 168 cm
iiie. Rebelle
old, rn, 167 cm
KTK-III, KRJ-I
iie. Honeyblond
old, rt, 166 cm
KTK-II, KRJ-III
iiei. Charlemagne
old, rt, 170 cm
iiee. Blondie
old, rt, 165 cm
ie. Genova
old, mrn, 169 cm
KTK-III, KRJ-III
iei. Tino
old, rn, 172 cm
KTK-III, KRJ-III
ieii. Glow
old, rn, 172 cm
ieie. Lorelei
old, m, 162 cm
iee. Greta
old, m, 168 cm
KTK-III, KRJ-III
ieei. Alfonso
old, m, 169 cm
ieee. Gerde
old, rn, 168 cm
e. Shadow's Carpe Diem
fwb, m, 168 cm
KTK-III, KRJ-I
ei. Crinch '66
fwb, m, 167 cm
KRJ-I, YLA2
eii. Die Barcelona
fwb, m, 165 cm
VIR MVA Ch, YLA3
eiii. Blackjack
fwb, mrn, 169 cm
VIR MVA Ch, YLA3
eiie. Cascadé
fwb, rn, 163 cm
VIR MVA Ch, KRJ-III
eie. Fatal Tempter SIN
holst, rt, 170 cm
VIR MVA Ch, KTK-III, KRJ-I, YLA2
eiei. Mafia GER
holst, rt, 169 cm
VIR MVA Ch, KTK-II, KRJ-II
eiee. Suntanzer PASS
holst, trn, 171 cm
KRJ-I
ee. Shadow's Deja Vú
fwb, trn, 167 cm
KTK-III, KRJ-I, YLA3
eei. Adoro's Routinard
trak, mrn, 173 cm
KRJ-I
eeii. Routinier
trak, 163 cm (VH)
VIR MVA Ch, KRJ-II
eeie. Petronille GER
trak, 170 cm
KRJ-II
eee. Shadow's Gold Viva
fwb, rt, 165 cm
KTK-III, KRJ-III, YLA3
eeei. Gulvivas A_mne SWE
swb, prn, 168 cm
eeee. GH's Gold Africa
fwb, rn
KRJ-III

Orin suku jatkuu emänpuolelta hieman neljännen polven yli:
eieei. Rubinstern  KRJ-III, YLA3, eieee. Rosentanzer
eeeei. Black Eyed Peas


Jälkeläiset (2)

Tarjolla jalostukseen, kyselyt omistajan sähköpostiin tai pikaviestillä Keskusta-foorumilla.

s. 14.06.2016 fwb-r. Ce's Lazio e. Delicate RGE Om. Cee, VRL-01288
s. 03.02.2017 fwb-t. Ce's Roma e. Jewelring Wide Om. Cee, VRL-01288


Kilpailumenestys

Ori on kilpaillut porrastetuissa kilpailuissa kouluratsastuksessa saavuttaen maksimitasonsa.
Koulutustaso: Kouluratsastus: Grand Prix, rataesteet: 100 cm, maastoesteet 80 cm

Porrastetut kilpailut (VH-profiili)

KRJ: 6722.47 pistettä (vt. 11)
ERJ: 2894.89 pistettä (vt. 6)
VVJ: 2894.89 pistettä (vt. 6)

Hyppykapasiteetti ja rohkeus: 0.00 p.
Nopeus ja kestävyys: 0.00 p.
Kuuliaisuus ja luonne: 2894.89 p.
Tahti ja irtonaisuus: 3827.58 p.
Tarkkuus ja ketteryys: 0.00 p.


CUP-SIJOITUKSET

01) 30.09.2016 - KRJ-Cup - Oldfinion - Int II - 12/168

tausta © Ritva's Gallery | kuvat © Tiia Tahvanainen | kaikki muu © Cee, ellei toisin mainita | virtuaalihevonen