hevoset      kasvatus      esittely      muuta

Delicate RGE   "Della"

EV-I


Rotu, skpHannoverinhevostamma KasvattajaRoyal Gear  
Väri, säkäMustanruunikko (Ee/Aa), 163 cm OmistajaCee Blankley VRL-01288
Ikä, syntynyt16-vuotias, 05.11.2014   KotitalliDomenica Estate  
RekisterinumeroVH14-011-0591 PainotusEsteratsastus, re. 160 cm

Della saapui meille keväällä 2016 yhdessä saman kasvattajan nuoremman hannovertamman Clairen kanssa. Neitokaiset olivat enemmän tai vähemmän heräteostoksia, satuin vain vilkaisemaan myyntitalli Yarynan valikoimaa. Siinä missä Claire oli vasta nuori ja lupaava tamma, niin Dellalla oli jo takanaan vakuuttava kilpaura esteratsastuksen parissa. Kaunis tumma tamma oli kerännyt menestystä, mutta myös valitettavasti kiertänyt kodista toiseen. Tykästyin Dellan luottavaiseen olemukseen ja reippaaseen liikkeeseen koeratsastuksessa. Neito hyppäsi konkarin elkein, mutta taipui kouluunkin kauniisti. Sonja kertoi Dellan olevan suvultaan isän puolelta koulupainotteinen ja emän puolelta estepainotteinen. Aiemmissa kodeissaan Dellan kanssa on keskitytty hyppypuoleen, mutta minä voisin hyvinkin kiertää tamman kanssa hieman koulukenttiä. Tykkäsin tamman yhteistyöhalukkuudesta ja varmuudesta, joten kaupat oli helppo lyödä lukkoon, kun pääsin näkemään sukutaulun.

Dellan suvussa on minulle tuntemattomia hevosia, mutta kylläkin tutuilta kasvattajilta. Suvussa on Royal Gearin ja Daydreamin hevosia (Sonjan omaa kasvatustyötä, jota arvostan hetki hetkeltä enemmän), Cavalierin kouluori, Amarin hienoja Gestüt Spiegelundin kouluhannoverilaisia sekä Rêve de Haussean, Navelinan, Lamour aux Chevauxin, Callanleyn, Kingsvalleyn ja S.S. Sporthorsesin estehannoverilaisia. Melkoinen kasa hienoa ja monipuolista kasvatustyötä tuotuna yhteen: toisin sanoen, Della pääsee meillä varmasti jalostuskäyttöön.

Della on luonteeltaan ihanan luotettava, mutta myös hieman itsepäinen ja omanarvontunteva. Toisten hevosten keskuudessa tamma on lähes poikkeuksetta pomo ja myös taluttaessa tai maastoletkassa neitokainen tahtoo ehdottomasti kulkea ensimmäisenä. Hoitotoimenpiteet onnistuvat moitteetta, sillä ihmistä Della kuitenkin kunnioittaa. Tamma on helppo esimerkiksi varustaa, pestä, kengittää ja lastata, sillä kilpailu-uransa aikana se on jo tottunut jos jonkinmoiseen huomioon ja lääpintään. Ratsuna Della on reipas ja rento, joskin esteillä innostus kasvaa jonkin verran. Se kuitenkin pysyy hyvin käsissä ja kuuntelee apuja ihanan herkästi. Kouluratsuna Della vaatii selkeät avut ja vaihtelevaa tekemistä, sillä aiempana esteratsuna se on niin sanotusti tottunut toimintaan. Kyllästyessään tamma muuttuu raskaaksi edestä, eikä takapääkään jaksa enää toimia toivotulla tavalla. Mielekkäästi ratsastettuna Della on kuitenkin osaava koulutamma, joka suorittaa liikkeet Vaativa A -tasolle asti. Esteillä se on varma ja luotettava hyppääjä, ja pysyy kauniisti avuilla koko radan ajan. Della on tarkka hyppääjä, joka ei turhia säiky. Dellan kanssa voi hyvin myös maastoilla, sillä tamma on perusluotettava ja varma jaloistaan.


Saavutukset:
EV-I -palkittu Estevarsojen laatuarvostelun joulukuun 2014 tilaisuudessa (90-110 cm: 45 p. – tilaisuuden paras tamma!)


 

Sukutiedot

Isälinja (4): Everdale RGE - Amarn Charmo - Calvin Dime - Carlos Min
Emälinja (4): Remedy LIN - Caribbean SWA - Carissa - Replica

i. Everdale RGE
hann, mrn, 167 cm, koulup.
ii. Amarn Charmo
hann, mrn, 164 cm
iii. Calvin Dime
hann, rn, 173 cm
iiii. Carlos Min
hann, km, 172 cm
YLA3
iiie. Miscada Yol
hann, rt, 165 cm
YLA3
iie. Cabelle GER
hann, rn, 161 cm
iiei. Tommietom
hann, rn, 173 cm
iiee. Rebecka GER
hann, rn, 160 cm
ie. Royal Princess
hann, km, 165 cm
iei. Royal Diamond
hann, rn, 168 cm
ieii. Stop And Reverse CLR
hann, prt, 163 cm
ieie. Heart Rate Voice
hann, rn, 164 cm
iee. Dance Again
hann, km, 165 cm
KRJ-III, YLA2
ieei. WH Night Slash
hann, m, 168 cm
ieee. Unexpected Secret
hann, km, 165 cm
e. Remedy LIN
hann, rt, 165 cm, estep.
KTK-III
ei. Nonez Ley
hann, rt, 165 cm
eii. Keep Attention Up
hann, rn, 170 cm
ERJ-II, YLA2, HANN-II
eiii. Achtung GER
holst, km, 175 cm
ERJ-II, YLA3
eiie. Keep The Way
hann, rn, 163 cm
ERJ-II, YLA2, HANN-III
eie. Nyangani Ley
hann, rn, 166 cm
eiei. Walk of Shame
hann, rn, 167 cm
ERJ-I, YLA2, HANN2
eiee. Lucretia
hann, prn, 166 cm
ee. Caribbean SWA
hann, rt, 169 cm
eei. Candor Woods
hann, rn, 170 cm
ERJ-I
eeii. Cerdo
hann, trn, 170 cm
Ch, KTK-III, ERJ-II
eeie. Pandora
hann, rn, 168 cm
ERJ-II, YLA3
eee. Carissa
hann, rt, 160 cm
eeei. Charro v.d. Beauregard
hann, km, 157 cm
eeee. Replica
hann, trn, 163 cm
ERJ-II


Jälkeläiset

s. 14.06.2016 fwb-r. Ce's Lazio i. Shadow's Anzio Om. Cee, VRL-01288


Kilpailumenestys

Koulutustaso: KO. Vaativa A    RE. 160 cm    ME. 130 cm    KE. CIC1

PORRASTETUT (VH-profiili)

Saavuttanut maksimitasonsa

KRJ: 3068.69p (vt. 7)
ERJ: 1511.52p (vt. 4)
VVJ: 1511.52p (vt. 4)

Hyppykapasiteetti ja rohkeus: 0.00 p.
Nopeus ja kestävyys: 0.00 p.
Kuuliaisuus ja luonne: 1511.52 p.
Tahti ja irtonaisuus: 1557.17 p.
Tarkkuus ja ketteryys: 0.00 p.

ESTERATSASTUS

01)  24.11.2014 - ERJ - Ramya Ranch - 150 cm - 3/50
02)  27.11.2014 - ERJ - Ramya Ranch - 150 cm - 6/50
03)  27.11.2014 - ERJ - Ramya Ranch - 150 cm - 3/50
04)  30.11.2014 - ERJ - Niittymäki - 120 cm - 3/25
05)  03.12.2014 - ERJ - Cheval Delamer - 160 cm - 1/50
06)  04.12.2014 - ERJ - Casino - 160 cm - 4/30
07)  06.12.2014 - ERJ - Casino - 160 cm - 4/30
08)  08.12.2014 - ERJ - Casino - 160 cm - 1/30
09)  09.23.2014 - ERJ - Brentwood Wbs - 160 cm - 7/40
10)  01.01.2015 - ERJ - Danve - 160 cm - 2/30
11)  17.01.2015 - ERJ - Piikuja - 160 cm - 4/50
12)  04.02.2015 - ERJ - Brentwood Wbs - 160 cm - 6/40
13)  05.02.2015 - ERJ - Brentwood Wbs - 160 cm - 4/40
14)  10.02.2015 - ERJ - Skurvash - 160 cm - 3/30
15)  11.02.2015 - ERJ - Skurvash - 160 cm - 1/30
16)  16.02.2015 - ERJ - Skurvash - 160 cm - 4/30
17)  17.02.2015 - ERJ - Skurvash - 160 cm - 5/30
18)  18.02.2015 - ERJ - KK Reiter - 160 cm - 2/30
19)  18.02.2015 - ERJ - Zurück - 160 cm - 1/8
20)  19.02.2015 - ERJ - Delicate - 160 cm - 2/8
21)  19.02.2015 - ERJ - Skurvash - 160 cm - 4/30
22)  19.02.2015 - ERJ - Skurvash - 160 cm - 2/30
23)  19.02.2015 - ERJ - Zurück - 160 cm - 2/8
24)  20.02.2015 - ERJ - Danve - 160 cm - 2/30
25)  20.02.2015 - ERJ - KK Reiter - 160 cm - 5/30
26)  20.02.2015 - ERJ - Zurück - 160 cm - 1/8
27)  21.02.2015 - ERJ - Danve - 160 cm - 3/30
28)  21.02.2015 - ERJ - Danve - 160 cm - 1/30
29)  21.02.2015 - ERJ - Marvel Ponies - 160 cm - 2/29
30)  22.02.2015 - ERJ - Marvel Ponies - 160 cm - 4/29
31)  27.02.2015 - ERJ - Claridge Stud - 160 cm - 2/28
32)  28.02.2015 - ERJ - Claridge Stud - 160 cm - 1/28
33)  01.03.2015 - ERJ - Brentwood Wbs - 160 cm - 1/40
34)  02.03.2015 - ERJ - Brentwood Wbs - 160 cm - 6/40
35)  07.03.2015 - ERJ - Aittohaara - 160 cm - 1/44
36)  07.03.2015 - ERJ - Aittohaara - 160 cm - 4/44
37)  08.03.2015 - ERJ - Brentwood Wbs - 160 cm - 2/40
38)  09.03.2015 - ERJ - Brentwood Wbs - 160 cm - 1/40
39)  09.03.2015 - ERJ - Skyline - 160 cm - 7/50
40)  14.03.2015 - ERJ - Brentwood Wbs - 160 cm - 3/40
41)  30.10.2015 - ERJ - Chillo - 160 cm - 2/30
42)  01.11.2015 - ERJ - Chillo - 160 cm - 5/30
43)  03.11.2015 - ERJ - Chillo - 160 cm - 5/30
44)  11.11.2015 - ERJ - Eddangård - 160 cm - 4/30
45)  21.03.2016 - ERJ - Mörkövaara - 140 cm - 3/28
46)  26.03.2016 - ERJ - Mörkövaara - 140 cm - 5/28
47)  27.03.2016 - ERJ - Mörkövaara - 140 cm - 2/28
48)  31.05.2016 - ERJ-Cup - Ventos - 150 cm - 6/175

Dellan päiväkirja

16.12.2014, Estevalmennus

Tuttu ratsukko Steffy asteli maneesiin nuoren Dellan kanssa. Hän sai rauhassa lämmitellä tammaa ja itse samalla kasasin esteitä. Ruunikko tamma katseli ympärilleen kiinnostuneena, mutta kulki hienosti Steffyn alla avuilla kokoajan. Lämmittelyn jälkeen ratsukko alkoi suorittaa sarjaa pitkällä sivulla ravissa lähestyen apupuomeille. Tamma hyppäsi hienosti oikeissa kohdissa oikeaan tempoon, joka otettiin toiseen suuntaan heti perään laukassa. Se oli vähän jännittävä, että Della kielsi ja lähestyminen otettiin kokonaan ravissa. Kun ne alkoi sujua nostin esteet lävistäjälle pystynä (60 cm), okserina (80 cm) ja ristikkona (100 cm). Della tuli kovat hörössä reippaassa laukassa lähestyen aika hurjasti. Hyppääminen sujui hyvin ja okseri liidettiin suurella loikalla ja horjahtava alastulo heilautti Steffyn tasapainoa, että mätkähti maahan seuraavalla ristikolla. Ei sattunut, takaisin satulaan. Kantapaat kunnolla alas, peppu satulaan ja rauhallisempi laukka. Seuraavaksi onnistuttiin hyvin eikä ollut ongelmia. Nostin esteet 80 cm tasolle, mutta ristikko oli sama. Sama toiseen suuntaa ja tammassa oli pidäteltävää meno halun takia, mutta hyvä että intoa löytyi. Tämäkin suorittautui hyvin molempien puolelta ja korotin esteetn vielä 100 cm ja ristikon 110 cm pystyksi. Liidokkaita loikkia, hienoa istuntaa ja tamma oli kokoajan avuilla. Loppu verryttely, että Steffy sai ratsastaa Dellaa kunnolla eteen-alas.

- Valmentajana Naomi

kuvat © VRL-05186 | tausta © Subtle Patterns | kaikki muu © Domenica | virtuaalihevonen | a sim-game horse