Zavidovo Ion   "Vito"

Saavutukset:
KERJ-III -palkittu huhtikuun 2020 tilaisuudessa (5+40+0+21+15 = 81 p.)
ERJ-III -palkittu joulukuun 2016 tilaisuudessa (5+43+0+25+15 = 87 p.)

Koulutustaso: KO. Vaativa B    RE. 130 cm    ME. 115 cm    KE. CIC3

9.10.13, ERJ:n alaiset tarinaestekilpailut Cirion Studissa, 110 cm 1/2!

Tehtävänanto: Kentän laidalla seisoo tusina mustiin pukeutuneita miehiä, joilla on aurinkolasit ja korvakuulokkeet. Mitä on tapahtunut?

Oma suoritus: Harvinaista kyllä, päätin lähteä kisareissuun ainoastaan Viton kanssa. Laiskotti, en jaksaisi montaa luokkaa ratsastaa (olen juuri tervehtynyt flunssasta). Sitä paitsi, eikös keskittyminen ja suoritus ole paljon parempi, kun panostaa vain yhteen ratsuun? Näin ainakin uskottelin itselleni, kun ilmoitin kilpailuihin ainoastaan Viton. Kaikki alkoi ihan hyvin, orin letit olivat paljon tavallista tiukemmat ja hienommat, kun ei tarvinnut puunata kymmentä hevosta. Ensimmäinen ongelma oli kuitenkin lastaus. Ori ei millään suostunut menemään koppiin yksin! Perskules, onkohan se edes koskaan ollut trailerissa? Me kun yleensä lähdetään kisoihin ison rekan voimin...

Hetken tuskailin yksin – joo-o, ihan yksin – eihän yhden hevosen kanssa mitään kisahoitajaa tarvita? Oli kuitenkin ihan mahdotonta kiskoa isoa oria yhdestä päästä ja työntää toisesta. Päädyin soittamaan tytölleni Viiville, että äkkiä se suloinen shetlanninponi tänne – nyt sille olisi käyttöä! Uninen Viivi vastasi kiukkuisesti puhelimeen, mutta onneksi äidin kiukku oli suurempi. Taluttelin Vitoa pihalla hetkisen, kunnes Viivi saapui kimoa Rinsessa -ponia taluttaen.

"Jes, vihdoin te tulitte! Missä ponin kuljetussuojat on?" kysyin äkäisenä.
"Ei ollu mitään puhetta suojista. Sitä paitsi Rinsessalla on ihan karseet ja suojaavat jalkakarvat", Viivi ärähti takaisin.
En jaksanut kiistellä, käskin tyttöä vain taluttamaan Rinsessan edeltä koppiin. Vito alkoi kiinnostua jo huomattavasti - ihana hurmaava ponityttönen! Tokihan ori sen perässä kävelisi mihin vain. Herra olikin helppo lastata ponin viereen, niin helppo, että oikein ärsytti. Sidoin Viton ekstratiukalle kiinni, jottei se pääsisi turhan läheisesti haistelemaan viatonta pientä neitoa.

"Viiviii! Juokse hakemaan tallista Rinsessalle suojat ja lisää heinää!"
"Ja saat karkkia jos lähet kisoihin mukaan!" lisäsin, ja tytön juoksuun tuli heti lisää tarmoa (lahjonta on äitiydessä ihan parasta).

Lopulta kaikki tavarat, hevoset ja ihmisetkin olivat kyydissä ja starttasimme kohti kisapaikkaa, myöhässä omasta aikataulusta tietenkin. Kaikki sujui kuitenkin hyvin. Verryttelyyn jäi hieman suunniteltua vähemmän aikaa, mutta ori tuntui alla oikein toimivalta ja hypyt sujuivat hienosti. Jännitys kipristeli mahassa, mutta samalla olin varma, että nyt me onnistutaan. Ihanaa, voimaannuttaa itsevarmuutta tuntien meidät kuulutettiin radalle. Odotellessamme lähtomerkkiä huomasin yleisössä kuitenkin jotain kummallista. Monen monta mustiinpukeutunutta, pelottavan isoa ja vakavannäköistä miestä. Aurinkolasit, korvanapit ja kaikki! Keskittymiseni herpaantui heti – ne olivat tietysti FBI, Criminal Minds, CSI – (Miamista vai Nykistä, kenties Losista??), jostain sellaisesta! Paniikin rinnalle hiipi kuitenkin häpeä ja hermostunut nauru, nehän on niitä televisiosarjoja! Ihan kuin amerikkalaiset vaivautuisivat uusi-seelantilaisiin hevoskilpailuihin. Sitä paitsi, joukosta puuttui perinteinen seksikäs naispoliisi.

Helpotusta tuntien päädyin ajattelemaan, että kyseessä olivat varmasti järjestysmiehet. Sain itseluottamukseni takaisin, sillä eihän ihan joka kisoissa tarvita vartiointia! Kyllä vaan ollaan hienoja Viton kanssa, kun näin mittavan luokan kisoissa ollaan mukana. Rata sujuikin varsin mallikkaasti ja virheettömästi, niin luottavainen olo minulla oli. Ori toimi kuin unelma, eikä aikakaan ollut ollenkaan huono. Jes, hyvä me!

Hyvillä mielin ja Vitoa taputtaen ratsastin takaisin verryttelyalueelle. Huomasin kuitenkin silmäkulmastani, että hämärä miesjoukkio seurasi juuri meitä! Kuulin etäisesti miesten puhuvan venäjää, ja silloin paniikki iski. Ihan selkeä kuvio! He edustavat tietysti Venäjän mafiaa, ja ovat tulleet hakemaan Viton pois! Vito on hieno budjonnynhevosori, ja sen sukulinjat tulevat suoraan Venäjän suurimmista budjonnynhevossiittoloista. Ehkä kaupanteossa jäi jotakin hämäräksi ja nyt ne vaativat oria takaisin? Hikisenä ja naurettavan paniikkini vallassa katselin tietä ulos. Suostuisikohan Vito hyppäämään kentän aitojen yli? Vai pysähtyisikö se kuin mikäkin hyvinkoulutettu tollo?

Kovin pitkälle en villeissä pakosuunnitelmissani päässyt, kun yksi miehistä jo puhutteli minua englanniksi.
"Miss! Miss Blankley! May I bother you?"
En kehdannut kääntyä poiskaan, vaan rohkeasti kohtasin miehet. Ilmeisesti vain yksi miehistä puhui ymmärrettävää englantia, muut taputtelivat Vitoa hurjasti venäjää mongertaen. Englantia puhuva mies selitti, että he edustivat juurikin arvaamaani venäläissiittolaa. Arvovaltaisin miehistä oli Viton isän kasvattaja ja tulkki selitti minulle, että hän hämmästeli kuinka hieno estehevonen orista oli tullut. Viton isänpuoleinen suku kun edustaa koulupainotteista budjonnyilinjaa (ja totta puhuen, Vito myytiin minulle kenttähevosena). Minulle selvisi myös, että nämä venäläiset olivat hevosten ostomatkalla Australiassa, mutta poikenneet Uuteen-Seelantiin ihan vain meidän kilpailujamme katsomaan. Uskomatonta – joku seuraa meidän toimintaamme noin tarkasti..?

En antanut mafiakuvitelmieni häiritä, sillä tavallaan olin varsin imarreltu. Viimeisimpänä herrat pyysivät minulta lupaa kuvaamansa videon julkaisuun Viton isän esittelysivuilla. Tekisi kuulemma hyvää oriin markkinoinnille, kun jälkeläisillä olisi todistettua esteosaamista. No, mikä ettei, en uskaltanut kieltäytyäkään. Miehet ottivat vielä valokuvia oriista iPhoneillaan, ennen kuin katosivat kilpapaikalta tyystin. Olipas kummallinen kilpailupäivä! Täytyi käydä pikimmiten trailerin luona tarkistamassa, oliko tyttö tallella vai jossakin panttivankina. Viivi kuitenkin istuskeli lastaussillalla karkkia mutustaen, poninpulleron parturoidessa kisapaikan kauniisti hoidettua nurmea. Hyvinhän se siis lopulta meni, ja saanpahan syyn rauhoittaa rikossarjojen katselua. Jos vaikka pysyisi mielikuvitus ensikerralla kurissa.

Kirjoittanut omistaja Cee

30.9.2014, ERJ-Cup, tarinaluokka 130 cm, 5/5.

Tehtävänanto: Suorituksenne meni päin mäntyä ja olet valmis myymään kopukan samalla sekunnilla ensimmäiselle kiinnostuneelle. Kirjoitat samantien raivokkaana raakaversion myynti-ilmoituksesta. Näytä se meille. Arvostelussa huomioidaan eritysesti se, miten tunteet siitä kirjoitustilanteesta välittyy lukijalle sekä pienet yksityiskohdat, esim. onko mainittu rotu.

Suorituksemme:
Myydään: Hieno ori vihollislinjan tuolta puolen (varoitus, ilmoitus sisältää rumia sanoja)
Nyt kun maailmantilanne on mitä on, niin jokaisen suomalaisen kannattaa liittoutua tai soluttautua. Hevosihmisen kohdalla tämä toimii parhaiten ostamalla itselleen venäläisen hevosen. Nämä ovatkin nyt melkoisen haluttua tavaraa, mutta onneksi minulta löytyy vielä yksi ylijäämäkappale! Olisin pitänyt itse, mutta joskus niistä ”hienoimmistakin” täytyy osata luopua. Osta siis itsellesi oma budjonnyi! Kummallinen rotu, joka on tunnettu lähinnä huonohkosta rakenteestaan. Valioyksilöä ei kannata edes odottaa, mutta hei, taso on mikä on (”Venäjällä kaikki on paskaa, paitsi kusi”). Mukaan todistukset ”hienosta” sukutaulusta sekä aiemmista kilpatuloksista, tosin kannattaa kuitenkin ensin opetella kyrilliset aakkoset (sekä varautua yllätyksiin). Pidemmittä puheitta: Pistetään paska kiertämään, ei paljon maksa! Oikeastaan, minä voin maksaa sinulle.

Kirjoittanut omistaja Cee

07.03.2015, Estevalmennus

Olin kehittänyt tälle päivälle Ceetä ja Vitoa varten kavalettiharjoituksia joissa vaadittaisiin jatkuvaa keskittymistä. Lämmittelyt ratsukko sai tänään suorittaa itsenäisesti ja orin liikkuessa joustavana sekä kevyenä pyysin ratsastajaa ohjaamaan hevosen ensin ravissa ympyrälle jossa he nostivat laukan muutaman metrin ennen ensimmäistä kavalettia. Kavaletteja oli ympyrällä kaksi ja olin sijoittanut ne melko lähekkäin, niin että niiden väliin mahtuisi neljä laukka-askelta. Ensimmäinen kavaletti ylitettiin hyvin ja rauhallisesti, toisen Vito päättikin ylittää hieman kiireessä hutaisten ja sen etukavio osui kavalettiin, joka heilahti pariin otteeseen puolelta toiselle kuitenkin kaatumatta. Toinen puolisko ympyrästä oli laukan työstöä varten ja ori pitikin hyvin yllä terhakkaa laukkaa. Kavalettien ylitykset sujuivat toisella kierroksella huomattavasti rauhallisemmin ja liikkuminen oli sujuvaa. Nyt näytti jo paljon paremmalta joten pyysin ratsukon ratsastamaan ympyrän vielä toiseen suuntaan pariin otteeseen ennen kuin pyysin heitä siirtymään seuraavaan harjoitukseen.

Tässä harjoituksessa ratsukko ratsasti toisella pitkällä sivulla neljä ylitystä; ensimmäisenä jonossa oli maapuomi, sitten kaksi kavalettia ja viimeisenä toinen maapuomi. Ensimmäisen puomin ja - kavaletin väli sekä viimeisen kavaletin ja viimeisen puomin väli oli hieman reilu 2 metriä, kahden kavaletin väli oli kolme metriä. Tämän pitkän sivun jälkeen ratsukko ratsasti joko uraa jatkaen tai keskihalkaisijalta takaisin aloitukseen ja tulivat sarjan uudestaan. Vito oli hyvin kuulolla ratsastajalleen ja heidän yhteistyönsä sujui hyvin, mutta uusi harjoitus saattoi yllättää orin. Se kulki varmoin askelin ja se sekä ratsastaja olivat molemmat keskittyneitä. Askeleet eivät kuitenkaan olleet sopivia koko matkalle ja ensimmäisen kierroksen jälkeen neuvoinkin Ceetä tekemään tuntuvan pidätyksen ennen ensimmäistä puomia ja vasta kavaletilla hän antaisi orille enemmän tilaa ohjastuntumalla. Tuntuma täytyisi kerätä takaisin napakaksi heti toisen kavaletin jälkeen. Cee sisäistikin asian saman tien ja he suorittivat harjoituksen mallikkaasti. Tätä tehtävää toistettiin niin kauan, että orikin alkoi oikeasti oppia sen ja sitten päästin ratsukon siirtymään raviin ja verryttelemään hieman pidemmin ohjin. Päivän valmennus meni erinomaisesti ja olin varsin tyytyväinen ratsukon työskentelyyn.

Valmentajana Isis