Pandashaw LAC   "Panda"

† Kuollut 7.1.2021

 Rotu, skp

 Ratsuponitamma (50 %)

 Kasvattaja

 L'amour aux Cheavaux

 Väri, säkä

 Ruunikko (Ee/Aa), 147 cm

 Omistaja

 Cee, VRL-01288

 Ikä, syntynyt

 30-vuotias, 18.01.2013  

 Kotitalli

 Domenica Estate  

 Rekisterinumero

 VH13-029-0104

 Painotus

 Esteratsastus

ERJ-I -palkittu maaliskuussa 2015 tilaisuuden parhailla kokonaispisteillä (7 + 42 + 25 + 20 + 15 = 109 p.)!


Historiaa ja luonnekuvaus

Pandashaw LAC, lempinimeltään pelkkä "Panda" saapui minulle helmikuussa 2013. Ostin suloisen tammavarsan kasvattajaltaan Huttikselta - oma hieno kilpaponi oli ollut jo hetken aikaa hakusessa. Mietin ensin kokeneemman ponin ostoa, mutta ihastuin Pandaan sen verran kovasti, että päätin riskeerata ja ostaa varsan. Sukunsa puolesta Pandasta tulisi luultavasti riittävän iso, jotta itse pienikokoisena aikuisena pystyisin sen ratsuttamaan ja myöhemmin tietysti myös kilpailemaan. Tamman suku vaikutti vahvasti myös ostopäätökseen, sillä puoliverisistä lempikantakirjani on ehdottomasti hannover, jota Pandan isän suku edustaa, ja poneista newforestin poni, mikä taas on Pandan emän rotu. Lisäksi "tasan puolikas" ratsuponi vaikutti mukavan helpolta tavalta aloittaa ratsuponikasvatusta ja prosenttien laskentaa. Sukunsa lisäksi Pandan prinsessamainen olemus ja ihailtavan rohkea ja ystävällinen käytös hurmasivat minut heti ensimmäisellä näytöllä. Varsassa oli ponimaista vankkuutta, mutta myös siroutta. Neitokaisen emä oli ihana myös, enkä epäile lainkaan etteikö emätamma siirtäisi hienoa käytösmallia varsalleen.

Vieroituksen koittaessa jo maitovarsana minulle varattu Panda matkasi Domenicaan. Tallilla tamma joutui ensin puoliveristen kanssa samaan tarhaan, mutta jo pian löysin toisenkin nuoren ratsuponitamman, Kokon, itselleni. Ensitapaamisestaan lähtien Panda ja Koko ovatkin olleet kuin paita ja peppu. Sittemmin tammakaksikko on asunut vierekkäin, tarhannut samassa tarhassa, olleet tiineenä samoihin aikoihin (ja huolehtineet toistensa ilkikurisista varsoista), jakaneet samat kilpailumatkat, olleet laatuarvosteluissa samaan aikaan ja niin edelleen. Lista voisi jatkua vielä pitkään ja tällä hetkellä ponit viettävät osa-aikaeläkettä kevyessä käytössä - yhdessä tietenkin. Ostohetkestä asti suunnittelin Pandan varalle kilpa- ja siitosuraa, ja molemmat ovat toteutuneet yli haaveideni. Estekentillä tamma on tehnyt todella hienon uran ja jälkikasvuakin on tullut mukavasti. Suunnitelmissa on vielä vuoden 2017 aikana saada mammaikään yltänyt Panda kertaalleen tiineeksi, sekä suunnata vielä Yleislaatuarvosteluun.

Luonteeltaan Panda-neiti on lempeä ja herkkä. Tamma tykkää kaikesta rapsuttelusta ja pysyy hoitaessa paikallaan kuin mikäkin vanha ja rauhallinen mammatamma. Peseminen, kengitys, lastaus tai kuljetus ei Pandaa hetkauta. Taluttaessa tamma kulkee nätisti, sillä ei ole vetopaniikkia ja uusissa paikoissakin Panda on vain rauhallisen utelias. Ainoastaan hampaiden raspaus ja rokotukset ovat inhottavia toimituksia, ja satulavyölle pullistellaan toisinaan. Muiden hevosten kanssa Panda tulee hyvin toimeen, se on luonteeltaan hieman alistuva. Kilpailupaikoilla käytös ei juuri muutu, korkeintaan tamma valpastuu jonkin verran. Askeliin tulee terävyyttä ja ratsastaminen on kevyempää. Se onkin ainoastaan kiva juttu, ja varmasti sen ansiota (miellyttävän ja rauhallisen luonteen lisäksi), että Pandaa on varsasta asti raahattu jos jonkinmoisiin arvostelu- ja näyttelytilaisuuksiin.

Ratsastaessakin Panda on tyynen rauhallinen ja rento ratsu, joka hakeutuu itsestään kauniiseen muotoon. Liikkeet ovat melko tavanomaiset, mutta laukka on jäntevää ja takaosa kulkee hyvin alla. Panda ei turhia säiky ja soveltuukin oikein hyvin myös aloittelevien ratsastajien alle. Rauhallisuus tarkoittaa toisinaan pientä laiskuutta, joten ratsastajalta vaaditaan jonkin verran työskentelyä hyvän ja tahdikkaan etenemisen takaamiseksi. Esteillä Panda syttyy jonkin verran, muttei missään nimessä riistäydy käsistä. Pidätteitä kuunnellaan tarkkaan ja esteet hypätään hallitusti ja harkiten. Panda onkin tasaisen varma suorittaja, joka menestyy ennen kaikkea vaikeiksi suunnitelluilla esteradoilla, joilla puhdas suoritus on valttia. Maastoesteillä neito suoriutuu aivan yhtä hyvin: varmajalkaisesti ja innokkaasti hypäten, mutta kuitenkin ottamatta tarpeettomia riskejä ja kieltäytyen tarvittaessa. Pandan kanssa uskaltaa maastoilla yksinkin.

Sukutiedot

Isälinja (2): Keep Attention Up - Achtung GER
Emälinja (2): Jefton's Kelsey - 20 Jazzin' Days

i. Keep Attention Up
hann, rn, 170 cm
ERJ-II, YLA2, HANN-II
ii. Achtung GER
holst, km, 175 cm
ERJ-II, YLA3
iii. Frankenstein GER (EVM)
holst, km, 177 cm
iie. Weissem Stein GER (EVM)
holst, km, 168 cm
ie. Keep The Way
hann, rn, 163 cm
ERJ-II, YLA2, HANN-III
iei. Ten Size (EVM)
hann, rn, 167 cm
iee. Cirquit de Lou (EVM)
hann, rt, 178 cm
e. VIR MVA Ch Jefton's Kelsey
nf, rn, 140 cm
KTK-II, ERJ-III, YLA2, NFL-II
ei. Coch Glyndwr GB
nf, srt, 140 cm
KRJ-II, NFL-II
eii. Infinite Glyndr (EVM)
nf, trn, 147 cm
eie. Coch Coch B (EVM)
nf, trt, 140 cm
ee. VIR MVA Ch 20 Jazzin' Days
nf, mrn, 138 cm
KTK-II, KRJ-II, YLA1, NFL-I, KRL-II
eei. Dagworth Joaquin (EVM)
nf, hkm, 143 cm
eee. Junebug (EVM)
nf, km, 139 cm


iii. Frankenstein GER oli komea kimo esteori, joka kilpaili parhaimmillaan 160 cm -tasolla. Frank oli luonteeltaan äärimmäisen lempeä ja helppo käsitellä, vaikka oriin säkäkorkeus olikin huimat 177 cm. Rakenteeltaan herra oli hyvin sporttinen, mutta vankka. Liikkuvuus ja hyppytekniikka olivat hyviä. Ori menehtyi valitettavassa liikenneonnettomuudessa vain 15-vuotiaana, ehtien sitä ennen siittää maailmaan kymmenisen jälkeläistä.

iie. Weissem Stein GER oli hyvin menestynyt estetamma. Energinen kimo tamma kilpaili parhaimmillaan ja enimmäkseen 150 cm luokissa. Kouluratsastuksessa Weissem ei erityisemmin loistanut - aktiivisen tamman kärsimättömyys ja huono keskittymiskyky eivät luoneet kovinkaan hyviä edellytyksiä kouluaitojen sisäpuolelle. Esteillä tamma kuitenkin paikkasi kouluosaamattomuuttaan, ja hoiti esteradat kunnialla läpi. Kovasti touhottava ja vauhdikas tamma oli hieman haastava hypättävä, mutta osaavan ratsastajan kanssa voittaja-ainesta. Sijoituksia Weissem napsikin useita kilpauransa aikana, jälkeläisiä syntyi myöhemmin muutama. Luonteeltaan Weissem oli tammamainen, mutta suhteellisen helppo käsiteltävä.

iei. Ten Size on etenkin jalostuspiireissä hieman tuntemattomampi nimi. Tedillä on kilpailtu esteratsastuksen puolella 150 cm -tasolla hyvällä menestyksellä, mutta menestyksestä huolimatta ori ei koskaan saavuttanut suosiota tamman omistajien keskuudessa. Suosion puutteeseen vaikutti todennäköisesti orin vaikea luonne. Ted oli hankala käsitellä ja sen luottamus oli vaikea ansaita. Ratsuna se oli kuitenkin osaavan ja tutun ratsastajan alla suorastaan loistava. Rakenteensa puolesta ori ei ollut kovinkaan ihmeellinen, mutta pääsi kuitenkin kantakirjaan III-palkinnolla. Erityisesti hyvän ratsastettavuutensa ja kilpailunäyttöjensä perusteella oria käytettiin ylipäätään jalostukseen.

iee. Cirquit de Lou oli rautias ranskalainen estetamma. Tamma kilpaili hyvin aktiivisen ja menestyneen uran parhaimmillaan 150 cm -tasolla. Huikean korkea, jopa 178 cm -säkäinen tamma oli kokonsa lisäksi myös luonteeltaan hieman haastava. Lou oli tammamaisen oikukas, mutta kuitenkin käsiteltävissä. Hyppylahjoja siltä kuitenkin löytyy. Tammalla teetettiin muutama jälkeläinen, oreina käytettiin isoja ratoja hypänneitä ja luonteikkaita yksilöitä. Omistajan kasvatusnäkemyksen mukaan pippurista luonnetta tarvittaisiin todelliseen menestykseen esteradoilla, siksi sitä kannattaisi periyttää ominaisuutena. Myös Pandan ie. Keep The Way, Loun ja Tedin varsa, onkin varsin luonteikas. Pandassa tämä pippurisuus ei enää pahemmin näy.

eii. Infinite Glyndr syntyi walesilaisella ponitilalla, joka kasvattaa lähinnä welsh-ponien eri sektioita, ja orin emä olikin heidän ainoa newforest -tammansa. Glyndr oli komea, isokokoinen ja massiivinen. Ori osoitti upeat liikkeensä jo maitovarsana emänsä rinnalla leijaillessaan, ja se palkittiin aina ykköspalkinnoilla varsanäyttelyissä ja valittiin Champion-maitovarsaksi newforestien rotunäyttelyssä. Kasvattajat aikoivatkin pitää tämän kultakimpaleen tallillaan, mutta odottamattomien pitovaikeuksien vuoksi ori päätyi myyntiin. Skotlantilainen herra Irving ostikin Glyndrin oriin ollessa nelivuotias. Oriin kilpaurasta tuli juuri niin huikea kuin odotettiin: 10-vuotiaana se voitti ratsastajansa kanssa lopulta maansa isojen ponien koulumestaruuden, jota ennen sillä oli plakkarissa jo useita muita alueellisia voittoja ja kansallisia sijoituksia. Kilpaponin ura jatkui vielä englanninmestaruuden jälkeenkin, mutta pikku hiljaa rinnalle tuli jalostuskäyttö. Lopullisella kilpaeläkkeelle ponipappa jäi 20-vuotiaana, ollen kuitenkin yhä siitoskäytössä.

eie. Coch Coch B oli pitkän linjan new forest -kasvattajan jo ties kuinka mones kasvatti, hassuniminen, mutta äärimmäisen kaunis tamma. Luonteeltaan Coch oli kuitenkin hirmuisen vaativa ja säpäkkä. Se ei ollut kipinöintinsä vuoksi mikään helppo ratsu eikä soveltunut lapsille, mutta aikuisen omistajansa kanssa se valloitti kilpakenttiä. Coch Coch B varsotettiin ensimmäisen kerran vasta vanhemmalla iällä, kun se oli 18-vuotias. Tamma varsoi kaksi varsaa, joista toinen, Konnan (eli Pandan ei. Coch Glyndwr GB:n) täysveli, valitettavasti kuoli ikävän onnettomuuden seurauksena jo parivuotiaana.

eei. Dagworth Joaquin oli näyttävä harmaankimo new forest -ori. Joeksi kutsuttu poniori oli 142 cm korkea ja luonteeltaan tulinen! Se ei ollut mikään helppo käsiteltävä, ja vaatikin osaavaa hoitoa ja ratsastajaa. Ori oli erityisen taitava kouluradoilla ja hurmasi tuomarit upeilla liikkeillään. Joe kilpaili kouluratsastuksessa Helppo A -luokissa, mutta sijoittui jonkin verran myös estepuolella. Rataesteillä luokkakorkeus pysyi tosin varsin maltillisena, oriin sijoitukset ovat 90 cm -tasolta. Joe vietiin myös näyttelyihin - hyvällä menestyksellä. Oriin rakenne oli ihanteellinen ja moitteeton. Joe kuitenkin kuoli jo nuorena onnettomuuden seurauksena, ja sen loisteliaasti alkanut ura siitosorina jäi. Jälkeläisiä orille ehti jäädä vain kolme kappaletta. Ori syntyi ja asui koko elämänsä samalla siittolalla Isossa-Britanniassa.

eee. Junebug oli esteradoilla hyvin menestynyt new forest -tamma. Tuttujen kesken Juneksi kutsuttu neiti oli väritykseltään kimo ja 139 cm korkea. Tammalta löytyi potentiaalia jopa 110 cm esteradoille, ja se menestyikin hienosti keräillen sijoituksia lähes joka kilpailuista mihin osallistui. Junen omisti Jocelyn Wood, jonka tallilla Isossa-Britanniassa June asui koko ikänsä. Upean kilpauran jälkeen tamma siirtyi siitostammaksi, ja jälkeläisiä sille syntyi viisi. Jälkeläisilleen June on periyttänyt hyvää rakennetta sekä nöyrää luonnetta. Junebug kantakirjattiin toiselle palkinnolle.


JÄLKELÄISET (3)

s. 12.10.2013 t. Pandoora Dom  rp 51,5625 %   i. Revenge VIN Myytävänä
s. 07.12.2013 t. Omertá KTK-II  rp 48,4375 %   i. Cosa Nostra kel om. Huttis, VRL-03370
s. 26.06.2014 o. Bad Sawwy  rp 25 %   i. Shaking Bad x om. Cee, VRL-01288


  

Kilpailumenestys

Pandalla on yhteensä 70 sijoitusta, joista 7 voittoja.
Koulutustaso: Ko: Helppo A, Re: 110 cm, Me: 90 cm

ESTERATSASTUS

01)  09.08.2013 - ERJ - Marike - 70 cm - 6/50
02)  13.08.2013 - ERJ - Marike - 70 cm - 1/50
03)  22.09.2013 - ERJ - Jukola - 60 cm - 7/50
04)  01.10.2013 - ERJ - Susiraja - 100 cm - 2/40
05)  03.10.2013 - ERJ - Hurmaaja - 90 cm - 1/30
06)  14.10.2013 - ERJ - Carbon - 90 cm - 2/40
07)  17.10.2013 - ERJ - Privas Park - 90 cm - 6/50
08)  18.10.2013 - ERJ - Silence P - 90 cm - 7/50
09)  18.10.2013 - ERJ - Nuova - 90 cm - 4/50
10)  20.10.2013 - ERJ - Lumivuo - 100 cm - 1/50
11)  23.10.2013 - ERJ - Susiraja - 100 cm - 2/30
12)  26.10.2013 - ERJ - Stall Duan - 90 cm - 2/50
13)  27.10.2013 - ERJ - Susiraja - 100 cm - 5/30
14)  01.11.2013 - ERJ - Zurük - 100 cm - 1/30
15)  01.11.2013 - ERJ - Kurja - 100 cm - 6/50
16)  01.11.2013 - ERJ - Kurja - 100 cm - 6/50
17)  03.11.2013 - ERJ - Zurük - 100 cm - 4/30
18)  04.11.2013 - ERJ - Zurük - 100 cm - 4/30
19)  04.11.2013 - ERJ - Zurük - 100 cm - 5/30
20)  05.11.2013 - ERJ - Zurük - 100 cm - 5/30
21)  08.11.2013 - ERJ - Hentokorte - 100 cm - 4/30
22)  09.11.2013 - ERJ - Hentokorte - 100 cm - 1/30
23)  27.12.2013 - ERJ - Satulinna - 100 cm - 4/50
24)  29.12.2013 - ERJ - Satulinna - 110 cm - 7/50
25)  01.01.2014 - ERJ - Satulinna - 100 cm - 3/50
26)  09.01.2014 - ERJ - Satulinna - 110 cm - 1/50

27)  09.01.2014 - ERJ - Susiraja - 110 cm - 4/30
28)  09.01.2014 - ERJ - Susiraja - 110 cm - 1/30
29)  11.01.2014 - ERJ - Susiraja - 110 cm - 5/30
30)  13.01.2014 - ERJ - Satulinna - 110 cm - 4/50
31)  15.01.2014 - ERJ - KK Ginger - 110 cm - 5/47
32)  16.01.2014 - ERJ - KK Ginger - 100 cm - 2/42
33)  18.01.2014 - ERJ - KK Ginger - 100 cm - 1/42
34)  22.01.2014 - ERJ - KK Ginger - 80 cm - 6/49
35)  22.01.2014 - ERJ - Linya Stud - 110 cm - 1/40
36)  22.01.2014 - ERJ - Parodia - 100 cm - 3/40
37)  23.01.2014 - ERJ - Parodia - 110 cm - 1/40
38)  23.01.2014 - ERJ - Linya Stud - 110 cm - 3/40
39)  26.01.2014 - ERJ - Linya Stud - 110 cm - 5/40
40)  26.01.2014 - ERJ - Domenica - 100 cm - 3/30
41)  26.01.2014 - ERJ - Domenica - 110 cm - 4/30
42)  27.01.2014 - ERJ - Tuuliharja - 100 cm - 8/94
43)  29.01.2014 - ERJ - Linya Stud - 110 cm - 5/40
44)  03.02.2014 - ERJ - KK Bailador - 110 cm - 7/50
45)  06.02.2014 - ERJ - Haavelaakso - 110 cm - 3/30
46)  07.02.2014 - ERJ - Haavelaakso - 110 cm - 2/30
47)  09.02.2014 - ERJ - Haavelaakso - 110 cm - 3/30
48)  03.03.2014 - ERJ - KK Ginger - 100 cm - 4/30
49)  04.03.2014 - ERJ - KK Ginger - 100 cm - 4/30
50)  30.09.2014 - ERJ-Cup - Bailador - 110 cm - 4/188
51)  31.10.2014 - ERJ-Cup - Solo - 110 cm - 12/380

MAASTOESTERATSASTUS

01)  01.09.2013 - MEJ - Taikakuu - 80 cm - 4/39
02)  02.09.2013 - MEJ - Taikakuu - 70 cm - 5/25
03)  04.09.2013 - MEJ - Taikakuu - 80 cm - 4/39
04)  06.09.2013 - MEJ - Taikakuu - 70 cm - 3/25
05)  10.09.2013 - MEJ - Taikakuu - 70 cm - 2/25
06)  15.09.2013 - MEJ-Cup - Bailador - 70-80 cm - 3/30
07)  17.09.2013 - MEJ - KK Bailador - 80 cm - 4/22
08)  20.09.2013 - MEJ - KK Bailador - 60 cm - 2/16
09)  26.10.2013 - MEJ - KK Bailador - 90 cm - 6/38
10)  28.10.2013 - MEJ - KK Bailador - 80 cm - 4/35

11)  29.10.2013 - MEJ - KK Bailador - 90 cm - 3/38
12)  13.11.2013 - MEJ - KK Bailador - 60 cm - 4/26
13)  14.11.2013 - MEJ - KK Bailador - 80 cm - 4/34
14)  15.11.2013 - MEJ-Cup - Bailador - 80-90 cm - 5/35
15)  18.12.2013 - MEJ - KK Bailador - 80 cm - 1/24
16)  17.01.2014 - MEJ - KK Bailador - 80 cm - 4/19
17)  20.01.2014 - MEJ - Special Ring - 80 cm - 2/24
18)  21.01.2014 - MEJ - Special Ring - 90 cm - 5/30
19)  16.02.2014 - MEJ - KK Bailador - 90 cm - 5/35

NÄYTTELYT

10.03.2014 - VSN - Virtuaaliset show-näyttelyt - Ratsuponit - 7/11, 35,5 p. (tuom. Christa W.)
30.09.2013 - VSN - Sävelsalo - Ratsuponitammat - 5/7, 34p. (tuom. Cannabia)

25.08.2013 - MSY - Guiding Stars - Ratsuponit - SIN - SIN1 (tuom. Miia)
01.05.2013 - MSY - Celandia Stables - Ponitammat - SIN - SIN2 (tuom. Maella)

28.02.2013 - MSY - Adinan ponitila - Varsat aikuiskuvilla - PUN - PUN1 (tuom. Jannica)
12.02.2013 - MSY - Domenica - Varsat aikuiskuvilla - PUN - PUN1 - BIS2 (tuom. brainchild / Frida)
06.03.2014 - Match show - Vaapukka - Ponit - SIN (tuom. Chrystal)
"hieman vennot vuohiset, hyvä tammaleima ja rotuleima, seisoo väärinpäin"

Päiväkirja ja valmennukset

25.2.2013, Ystävämme Panda

Jehaaaaw! Nyt on minulla sitten ihan oma hieno ponikin. Jo oli aikakin saada ponipoweria heppalaumaan! Pieni, suloinen Panda nimittäin muutti meille Domenicaan tänään. Tein tästä makeasta ratsuponivarsasta kaupat jo tammikuussa, kun pikkuinen oli vasta maitovarsa. Nyt on sitten neiti vieroitettu ja kuljetettu uuteen kotiinsa. Kuljetus sujui hyvin, neitokainen asteli suoraan koppiin ja matkustikin rauhassa. Pikkaisen Pandaa kyllä jännitti, kun saavuimme tallin pihaan, ja pitihän sitä sitten vähän hörhötellä hädissään. Ajattelin tarhata Pandan shettistamma Ellen kanssa, sillä Ellen pitäisi olla juuri sopivan lupsakkaa ja harmitonta seuraa nuorelle neidille. Ainakin ensiyrittämällä ponit tulivat hyvin toimeen, joskin Elle hieman pomotti nuorempaansa. Minä ainakin ihastuin Pandaan ikihyviksi, toivotaan että neito on yhtä hurmaava ratsuna. Ainakin sukunsa puolesta tammassa pitäisi olla ainesta esteradoille, mutta saas nähdä miten meidän yhteiselo Panda-neidin kanssa lähtee rullailemaan - stay tuned!

Kirjoittanut omistaja Cee

28.4.2013, Koulutusuutisia

Suloinen pieni Panda on kotiutunut meille hyvin. Tarhakaveri on vaihtunut shetlanninponista toiseksi ratsuponiksi, suunnilleen samanikäiseksi Kokoksi. Panda on pian kolmevuotias ja tammaa irtohypytettiin ensimmäisen kerran viime talvena. Maneesi oli aluksi vähän jännittävä, mutta kun neiti uskaltautui liikkeelle, kaikki sujui hyvin. Panda hyppäsi varmasti, ehkä vähän epäröiden, mutta oikein kauniilla tekniikalla. Pikkuinen antoi myös hienosti kiinni, eikä pitänyt kavereidensa tapaan mitään pukittelushow’ta. Irtohypytystä on toistettu nyt kolmisen kertaa ja keväällä Pandaa juoksutettiin ensimmäisen kerran liinassa. Suitsiin se on tottunut jo viime talvena (kaksivuotiaana), satulaan totuttaminen aloitettiin hiljalleen sen jälkeen. Nyt ollaan jo siinä pisteessä, että Pandan selkään on kiivetty muutamaan kertaan. Juoksutukset hoituvat nykyään satulan kanssa, ja tasapaino alkaa jo hiljalleen löytyä ympyrällä. Toistaiseksi kaikki on sujunut äärimmäisen hyvin, Panda on rauhallinen ja fiksu oppija. En kuitenkaan halua hätiköidä, vaan etenemistä jatketaan rennosti ja tamman ehdoin. Pandalla on kaikki edellytykset varmaksi ja fiksuksi ratsuksi, omistajan luotto on kova. Kiire tässä ei kuitenkaan ole, kuulemisiin!

Kirjoittanut omistaja Cee

18.6.2014, Maastoretki

Päätin tänään panostaa pitkästä aikaa pelkästään Pandaan. Tamma hörhötteli jo tullessani, varmaan pieni paksukainen luuli saavansa herkkuja. Otin Pandan käytävälle harjattavaksi, mutten vaivautunut sitomaan kiinni. Ovet olivat kuitenkin suljettuina ja Panda kiltti. Tamma oli hieman puruinen ja jaloista kurainen, joten aloitin harjaamalla koko tyttösen läpi. Sitten pyörittelin kumisualla huolellisesti – neiti nautti koko sydämellään ja karvaakin irtosi jonkun verran. Tämä kesäkuu on ollut ärsyttävän kylmä… Harjasin irronneet karvat pölyharjalla pois, viimeistelin vielä kovalla ja pehmeällä harjalla. Pehmeällä harjasin myös pään ja jouhet, vaikka ne tarvitsivatkin joissakin kohdissa kampaa avuksi. Puhdistin vielä kaviot ja varustin sitten tamman. Panda pullisteli satulavyölle tapansa mukaan, mutta kuolaimet se imaisi tyytyväisenä suuhunsa.

Talutin tamman ulos, kun sain itselleni kypärän päähän, kännykän taskuun ja hanskat käteen. Todella ärsyttävää, kun kesäkuussa tarvitsee takkia! Niin tyypillistä Suomea, vaikka kai sitä sai olla onnellinen, ettei satanut. Ja onpahan hevoselle inhimillisempää urheilla, kun ei ole turhan kuuma. Muuta hyvää en tästä sitten keksikään… Lähdimme siis hyvin varustautuneina maastoon. Panda oli virkeä ja mukavan reipas, ulkona vähän ankeaa kun aurinko ei kerran suostunut paistamaan. Reippaiden käyntien jälkeen ravasimme hyvän tovin, kunnes siirryimme syvemmälle metsään. Pienet kinttupolut vaativat käyntiä, mutta se ei haitannut. Oli ihana keskittyä vain väistelemään oksia ja kiipeämään loivia mäkiä ylös ja alas. Panda oli varmajalkainen ja tyyni, sen selässä oli turvallinen olo. Kohtasimme matkalla yhden koiranulkoiluttajan, mutta Panda tyytyi vain vilkaisemaan heitä. Toisaalta koirakaan ei ollut ponista moksiskaan. Pääsimme lopulta metsän läpi takaisin päätielle, leveälle ja rauhalliselle hiekkapätkälle. Laukkasimmekin reippaan matkan kohti kotia, ai miten ihanan terapeuttista! Panda alkoi kuitenkin vähän hyytyä ja kieltämättä omatkin reiteni olivat kevyestä istunnasta väsyneet, joten päädyimme kävelemään viimeiset pari kilometriä rennosti. Kylmäkään ei tullut, kun vauhtia oli riittävästi eikä metsässä tuullut, ja nyt olisi paljon kivempi aloittaa tallityöt virkeänä. Ihana Panda ei taaskaan pettänyt.

Kirjoittanut omistaja Cee

13.12.2014, Tarinaestekilpailut Runorannassa, 100 cm 9/10

Osallistuimmme Pandan kanssa Runorannan jouluaiheisiin estekilpailuihin. Tehtävänanto oli seuraavanlainen: "Tee Paintilla tai muulla kuvanmuokkausohjelmalla joulupipari, jonka voit koristella haluamallasi tavalla. Lisäksi kuvaile pipariasi yhdellä lauseella, jonka kaikkien kirjaimien tulee alkaa samalla kirjaimella. Tuliko piparista kaunis, humoristinen vai paloiko se kenties poroksi?"

Tässä kuva leipomastani piparista Pandalle. Kuvailin pipariamme näin: Kirpeästi kikatteleva, kulinaarinen, keijumaisen koristeellinen kimpale.

Kirjoittanut omistaja Cee

1.3.2015, Kuulumisia

Olisi varmaan korkea aika päivitellä vähän Pandan kuulumisia. Tamman nuoruusvuodet ovat jo menneet, kilpailuissa on kierretty ja jälkikasvua on kolme kappaletta. Panda varsoi ensin kaksi tammaa, Pandooran sekä Omértan, joista ”Mertta” sai kodin itse asiassa Pandan omalta kasvattajalta Huttikselta. Pandoora matkasi ensin parivuotiaana uuteen kotiin, mutta sittemmin tamma palautui meille Domenicaan omistajan pitovaikeuksien vuoksi, ja ”Doora” etsiikin nyt uutta kotia. Näiden tyttöjen jälkeen palailtiin hiljalleen kilpakentille, mutta pienehkö loukkaantuminen (tamma ontui toistaiseksi tuntemattomasta syystä) pisti Pandan lomalle. Kun jalka oli palautunut, uskalsin ajatella Pandan astuttamista. Luonto ehti kuitenkin ensin: sain eräänä päivänä naapurini Iinan Papu-orin kiinni itse teosta. Vasta kaksivuotias oripoika oli karannut kesälaitumelta kiimaisen Pandan luo, ja huomasin hommat täyttäessäni laidunten vesisaaveja. Hetken aikaa tuijotettuani hölmistyneenä päätin, että olkoon. Papu on angloarabi, joten varsasta tulisi täysin puhdas ratsuponi.

Vuosi vierähti ja varsa syntyi – Panda oli tullut kerrasta tiineeksi luonnonmenetelmällä. Varsa oli komea rautias ori, ja pakkohan se oli sitten tallissa pitää! Isäkin on kasvanut oikein vakuuttavaksi reilu kolmevuotiaaksi, joka todennäköisesti tekee vielä hienon kenttäuran. Varsasta tuli Bad Sawwy, Pandan hairahdus ja villikko pikku ori. ”Vinin” jälkeen Panda sai taas harrastaa mammaratsastusta: joko minä tai Viivi ratsastimme sillä silloin, kun mikään vakava ei kiinnostanut. Tamma sai osakseen paljon pitkiä ja rentoja maastolenkkejä, jotka sentään pitivät sen kuntoa yllä. Luvattoman usein tuli kylläkin ratsastettua ilman satulaa, Pandan pyöreähkö vatsa ja selkä kun olivat niin mukavat… Tästä tilanteesta ollaan sitten hiljalleen palailtu, kilpailuita olisi tarkoitus jatkaa vielä varmaankin maastoesteiden osalta. Jälkeläisiäkin soisin Pandalle mielelläni vielä lisää, tammalla kun on niin kovin kiva luonne ja hyvät näytöt esteiltä.

Kirjoittanut omistaja Cee

tausta © Subtle Patterns | kuvat © kasvattaja | kaikki muu © Sunnuntaikartano | virtuaalihevonen | a sim-game horse