† Lopetettu 22.11.2018 vanhuuden vaivojen vuoksi. Lepää rauhassa <3

Ce's Milena   "Nuppu"

ERJ-I


Rotu, skp

Budjonnynhevostamma

Kasvattaja

Domenica Estate  

Väri, säkä

Punarautias (ee/Aa), 164 cm

Omistaja

Cee Blankley, VRL-01288

Ikä, syntynyt

22-vuotias, 24.09.2012  

Rekisterinumero

VH12-039-0035

Kotitalli

Domenica Estate  

Painotus

Esteratsastus, re. 150 cm

ERJ-I -palkittu marraskuun 2016 tilaisuudessa (5,5 + 41 + 22 + 20 + 15 = 103,5 p.)

Historiaa ja luonnekuvaus

Nuppu on tallimme ihan ensimmäinen budjonnykasvatti omastajalleen tärkeästä emälinjasta. Alusta asti oli selvää, että tämä varsaa jää kotiin ja toivottavasti jatkaa jalostettua tammalinjaa. Nuppu onkin erittäin onnistunut "kasvatuksen tulos": isäorin valinta osui nappiin, ja Nuppu hyppää paremmin ja korkeammalle kuin emänsä. Luonteeltaan tamma on varautuneempi, mutta ehkäpä hyppytaito on sähäkkyyden ja energisyyden tulosta emätamman tasaisuuden tilalle.

Nuppu on hyväkäytöksinen ja kiltti, mutta hieman arka tamma. Käsittely onnistuu moitteetta, kunhan muistaa olla helläkätinen. Tammalla tuntuu olevan melko herkkä hipiä ja satulavyön kiristämiselle on aina pakko irvistellä. Taluttaessa Nupun kanssa kannattaa olla hieman varuillaan, sillä neitokainen saattaa säikkyä varsin helpostikin - ja säikkymisestä puheen ollen: eläinlääkäri ja kengittäjä ovat itse paholaisia, siitä Nuppu ei vain pääse yli eikä ympäri. Operaatiosta riippuen Nuppu saatetaankin rauhoittaa ja toimenpiteisiin varataan aina ekstra-aikaa. Tuttujen tekijöiden kanssa hommat saadaan kuitenkin tehtyä, sillä sekä kengittäjämme että eläinlääkärimme on jo oppinut Nupun oikut. Pesukarsinaan neidin saa pienellä suostuttelulla, ja traileriinkin kapuaminen sujuu. Nuorempana Nupulla oli tapana kytätä trailereita, eikä lastaamiseen kuluvasta ajasta osannut kukaan sanoa. Ahkeran valmentautumisen ja kilpailemisen tuloksena lastaamisesta on kuitenkin tullut Nupullekin rutiinia, eikä entistä pelkuria enää kuljettaminen hirvitä. Kilpailupaikoilla tamma on vielä tavanomaistakin valppaampi ja reippaampi, mutta se itse asiassa usein parantaa tamman suorituksia.

Kouluratsastuksessa Nuppu on hieman laiskahko, eikä sitä useinkaan jaksa yksityiskohtainen nyplääminen kiinnostaa. Sileällä neiti siis vaatii varsin voimakasta eteenratsastusta. Nupulla on kuitenkin puhtaat liikkeet ja suhteellisen hyvä kokoamisaste, joten keskittyessään tamma kyllä osaa myös koululiikkeitä. Se vain vaatii ratsastajalta hieman enemmän. Esteillä Nuppu sen sijaan on reipas ja kuumuukin hieman. Tamma on ketterä ja hyvä hyppääjä, mutta erikoisesteet muodostuvat joskus ongelmaksi. Ei kuitenkaan aina, ja tämäkin kammo on hieman lieventynyt vuosien myötä. Muuten Nuppu kuuntelee radalla tarkasti ratsastajan painoapuja ja pysyy vauhdista huolimatta kuulolla. Tammasta huomaa, että se nauttii hyppäämisestä ja tekniikkakin on hyvä. Maastossakin vauhtia riittää enemmän kuin olisi välttämätöntä, mutta meno on silti säädeltävissä. Nuppu kuuntelee oikeastaan joka tilanteessa oikein hyvin pidätteitä, joten ratsastajan ei tarvitse pelätä menettävänsä hallintaa muutamasta sivuloikasta huolimatta.

Sukutaulu ja selvitys

Isälinja (2): Gordomesser Yemn - Ortofelix
Emälinja (2): Sheena Dec - Atasha Wienej

i. Gordomesser Yemn
budj, rt, 157 cm
ii. Ortofelix
budj, rt, 158 cm
iii. Dies Gretg, EVM
budj, estep.
iie. Fulmarova Nadez, EVM
budj, estep.
ie. Gretnisv
budj, rt, 164 cm
iei. Vladkaranisv, EVM
budj, estep.
iee. Goron-Spassa, EVM
budj, estep.
e. Sheena Dec
budj, rn, 163 cm
ERJ-III, KERJ-III, YLA2
ei. Zimbabwe RUS
budj, rn, 165 cm
eii. Royal RUS, EVM
budj, rt, 164 cm
eie. Ural's Zoya, EVM
budj, rn, 166 cm
ee. Atasha Wienej
budj, prn, 167 cm
eei. Yaroslav, EVM
budj, rn, 168 cm
eee. Anzhelika, EVM
budj, rt, 162 cm


iii. Dies Gretg on kansallisen tason kilpaori, joka on urallaan kilpaillut jopa 160 cm rataesteitä. Dies Gretg tulee hienosta estebudjonnyisuvusta, ja sen vanhemmat ovat niin ikään kilpailleet ja menestyneet kansallisella tasolla asti. iie. Fulmarova Nadez kilpaili nuorena aluetasolla esteitä ja kenttää, mutta myöhemmin tamma myytiin ratsastuskoulukäyttöön. Monipuolisella tammalla oli oikein hyvä luonne ja se olikin hyvä opetushevonen. Tamman suvussa on niin siittoloiden hevosia kuin kilpailuissa loistaneita estebudjonnyitakin.

iei. Vladkaranisv on hieno jalostusori, joka vaikuttaa edelleen Venäjällä. Oriilla on erityisen hyvä hyppytyyli ja harvinaisen kiltti luonne. Estepainotteinen Vladkaranisv onkin periyttänyt niin hyppylahjojaan kuin hyvää luonnettaankin, ja ollut siksi erityisen suosittu siitoskäytössä. iee. Goron-Spassa on myös entinen kilpaestetamma. Spassa menestyi esteillä hyvin ja se otettiinkin useiksi vuosiksi jalostukäyttöön, vaikkei suku ollutkaan kummoinen - Spassan vanhemmat ovat puhtaita harrasteratsuja. Nykyään tammuska viettää eläkepäiviään Norjassa harrastehevosena.

eii. Royal RUS oli nuoruudessaan erittäin lupaava estehevonen, mutta joutui jo varhain onnettomuuteen radalla. Oriilta murtui kaulasta nikamia, ja sen kilpailu-ura katkesi sen sileän tien. Orilla oli kuitenkin niin hieno rakenne - ja ennen kaikkea vaikuttava suku - joten se on toiminut jo pitkään jalostusorina. Nyt jo iäkäs ori vaikuttaa budjonnynhevosjalostukseen edelleen Venäjällä. Väritykseltään ori on kauniin kultaisen rautias, korkeutta 164 cm.

eie. Ural's Zoya oli 166 cm korkea ruunikko tamma. Hyppäsi teknisesti hyvin, mutta oli radalla liian laiska eikä koskaan oikein sijoittunut. Kouluratsastuksesta tämä tamma on kuitenkin rusetteja napsinut, jopa Intermediaire I -tasolta! Sukunsa puolesta Ural's Zoya oli siis estehevonen, mutta kyvyt viittasivat vähän muuhun. Se oli himpun verran raskasrakenteinen, käsiteltäessä tempperamenttinen tamma. Ural's Zoya on kuollut ihan hiljattain, se ehti periyttää kahdeksan tervettä jälkeläistä, joista Nupun ei. Zimbabwe RUS on viimeisin.

ee. Atasha Wienejn tarina on hieman poikkeavampi. "Asta" on oma budjonnyituontini Venäjältä, kaltoinkohdeltu arka tamma. Kun Asta saapui tallilleni, mielessä kävi, oliko tamma kenties huumattu esittelyn ajaksi. Kaikki yksinkertaisimmatkin hoitotoimenpiteet piti tehdä hiljalleen, tamma ei ollut tottunut minkäänlaiseen käsittelyyn (tai todennäköisemmin sillä oli huonoja kokemuksia). Hitaasti, mutta varmasti edistystä kuitenkin tapahtui ja Astalla päästiin jopa ratsastamaan. Kaikki vaiva oli ehdottomasti sen arvoista, sillä vaikka Astalla ratsastaminen sisälsi vauhtia ja vaarallisia tilanteita, hyppäsi tamma lopulta jopa 160 cm ratoja. Lahjakas Asta oli kuitenkin sen verran haastava ratsastettava, että kilpaileminen jäi hieman vähemmälle. Astalla on Nupun emän Seenan lisäksi toinen tammavarsa.

eei. Yaroslav on jo edesmennyt, puoliksi täysiverinen (isälinjaltaan), mutta rekisteröity Venäjällä budjonnynhevoseksi. Ori oli väritykseltään perusruunnikko täysiveristen geeniensä "ansiosta". Luonteeltaan tämä herra oli kuin sterotyyppinen täysiverinen: helposti kuumeneva ja vaikeasti käsiteltävä. Esteillä se kuitenkin osasi asiansa, ratana ylittyivät 160-senttiset esteet. Pompusta ei siis ollut kyse, mutta kilpailumenestys oli silti vaihtelevaa. Ori oli haastava ratsastaa, ja jarrut olivat usein hukassa. Ei ole epäilystäkään, mistä Asta oli luonteensa perinyt. Kovalla vauhdilla kaahaten läpi ratojen ori pudotti usein, vaikka sillä selkeitä lahjoja esteille olikin. Lähinnä se joko voitti ylivoimaisella ajalla, tai teki kilpailun ennätysvirhepisteet. Oli tietenkin niitäkin kertoja, jolloin se pudotti ratsastajansa temppuiluillaan. Jonkin verran ori ehti kuitenkin menestyä myös arvokisoissa ennen jalostuskäyttöön siirtymistään, missä se ehtikin sitten vaikuttaa kauan. Yaroslavia käytettiin paljon vanhojen budjonnynhevoslinjojen keventämiseen ja rakenteen parantamiseen venäläisissä siittoloissa. Ori jätti jälkeensä jopa vähän alle 50 jälkeläistä, suurimmaksi osaksi budjonnynhevosia, mutta se astui myös muutamia harrastekäyttöisiä puoliveritammoja.

eee. Anzhelika oli kaunis, rautias budjonnyi. Se varsoi vain kaksi kertaa elämänsä aikana, sillä se teki ensin erittäin pitkän ja menestyksekkään kilpailu-uran. Anzhelikan ongelmana oli, että se oli jo 13-vuotias ensimmäistä kertaa varsoessaan, 16-vuotias seuraavan kohdalla ja useampi ei sitten enää onnistunutkaan. Jo ensimmäisen varsan kohdalla oli paljon ongelmia ja Anzhelika loikin varsoja kolme kappaletta elämänsä aikana ja jäi useita kertoja kokonaan tyhjäksi. Astan lisäksi Anzhelikalla on orivarsa, joka vaikuttaa samassa siittolassa, jossa Asta on kasvatettu. Anzhelika kilpaili esteillä kansainvälisillä radoilla asti ja se menestyi erittäin hyvin. Tamma oli koko kilpailu-uransa ajan täysin terve ja ehkä myös siitä syystä varsottaminen myöhästyi. Tamma kilpaili jonkin verran myös laukoissa, sillä mm. sen isä on tehnyt pitkää uraa risuestelaukkojen parissa. Anzhelikan suku on hyvin pitkälle siitoloiden hevosia täynnä.


JÄLKELÄISET (3)

s. 07.06.2013 budj-r. D.E. Zshilo i. Zinoviy Om. Iina T.
s. 14.06.2014 budj-t. Ce's Shonena i. Iskie Yemn Om. Cee
s. 10.10.2014 budj-t. Milina Dom i. Tramplin Ion Om. Ionic

  

Kilpailumenestys

Nupulla on yhteensä 98 sijoitusta, joista 18 voittoja.
Koulutustaso: Ko: Helppo A, Re: 150 cm, Me: 120 cm, Ke: CIC2

ESTERATSASTUS:

01)  12.08.2013 - ERJ - Domenica - 120 cm - 3/36
02)  13.08.2013 - ERJ - Domenica - 120 cm - 3/36
03)  13.08.2013 - ERJ - Domenica - 130 cm - 3/34
04)  22.09.2013 - ERJ - Underground - 140 cm - 1/28
05)  28.09.2013 - ERJ - de Joya - 120 cm - 2/40
06)  02.10.2013 - ERJ - de Joya - 120 cm - 3/40
07)  14.10.2013 - ERJ - Carbon - 150 cm - 3/40
08)  19.10.2013 - ERJ - Domenica - 130 cm - 5/40
09)  22.10.2013 - ERJ - Domenica - 130 cm - 1/40
10)  25.10.2013 - ERJ - Naranja - 150 cm - 5/30
11)  01.11.2013 - ERJ - Naranja - 150 cm - 4/30
12)  03.11.2013 - ERJ - Naranja - 150 cm - 3/30
13)  07.11.2013 - ERJ - Naranja - 150 cm - 3/30
14)  08.11.2013 - ERJ - Naranja - 150 cm - 2/30
15)  14.11.2013 - ERJ - KK Bailador - 150 cm - 1/59
16)  17.11.2013 - ERJ - KK Bailador - 150 cm - 5/59
17)  26.11.2013 - ERJ - Airlea - 150 cm - 5/30
18)  05.12.2013 - ERJ - Solo - 150 cm - 5/40
19)  07.12.2013 - ERJ - Solo - 150 cm - 3/40
20)  12.12.2013 - ERJ - Solo - 150 cm - 6/40
21)  13.12.2013 - ERJ - Zurück - 150 cm - 3/30
22)  14.12.2013 - ERJ - Solo - 150 cm - 5/40
23)  15.12.2013 - ERJ - Zurück - 150 cm - 2/30
24)  17.12.2013 - ERJ - Solo - 150 cm - 4/40
25)  19.12.2013 - ERJ - Zurück - 150 cm - 6/39
26)  20.12.2013 - ERJ - Graft - 140 cm - 2/40
27)  22.12.2013 - ERJ - Zurück - 150 cm - 1/39
28)  01.01.2014 - ERJ - Heavyweight D - 150 cm - 2/30
29)  03.01.2014 - ERJ - Heavyweight D - 150 cm - 1/30
30)  04.01.2014 - ERJ - Heavyweight D - 150 cm - 3/30
31)  04.01.2014 - ERJ - Jadessa Wbs - 150 cm - 4/50

32)  05.01.2014 - ERJ - Heavyweight D - 150 cm - 3/30
33)  08.01.2014 - ERJ - Cirion Stud - 150 cm - 2/30
34)  13.01.2014 - ERJ - Vannaha - 150 cm - 4/30
35)  13.01.2014 - ERJ - Dark Side - 150 cm - 4/30
36)  15.01.2014 - ERJ - Cirion Stud - 150 cm - 1/30
37)  15.01.2014 - ERJ - Welmon Field - 150 cm - 1/18
38)  17.01.2014 - ERJ - Tackleberry - 150 cm - 3/40
39)  17.01.2014 - ERJ - Domenica - 150 cm - 5/40
40)  18.01.2014 - ERJ - Tackleberry - 150 cm - 2/40
41)  19.01.2014 - ERJ - Heavyweight D - 150 cm - 2/30
42)  20.01.2014 - ERJ - Tackleberry - 150 cm - 2/40
43)  20.01.2014 - ERJ - Domenica - 150 cm - 1/40
44)  22.01.2014 - ERJ - KK Ginger - 140 cm - 4/50
45)  22.01.2014 - ERJ - KK Ginger - 150 cm - 4/50
46)  23.01.2014 - ERJ - Heavyweight D - 150 cm - 1/30
47)  24.01.2014 - ERJ - KK Ginger - 140 cm - 4/50
48)  25.01.2014 - ERJ - KK Ginger - 150 cm - 6/50
49)  25.01.2014 - ERJ - Domenica - 150 cm - 2/30
50)  25.01.2014 - ERJ - Heavyweight D - 150 cm - 4/30
51)  28.01.2014 - ERJ - Heavyweight D - 150 cm - 1/30
52)  28.01.2014 - ERJ - Marabu - 150 cm - 2/24
53)  31.01.2014 - ERJ - Sahne Stud - 130 cm - 1/30
54)  31.01.2014 - ERJ-Cup - KK Ginger - 150 cm - 23/276
55)  02.02.2014 - ERJ - Heavyweight D - 150 cm - 2/30
56)  02.02.2014 - ERJ - Jadessa Wbs - 130 cm - 3/40
57)  04.02.2014 - ERJ - KK Bailador - 130 cm - 2/38
58)  04.02.2014 - ERJ - KK Bailador - 140 cm - 5/50
59)  05.02.2014 - ERJ - Jadessa Wbs - 130 cm - 4/40
60)  06.02.2014 - ERJ - Dark Side - 150 cm - 5/30
61)  07.02.2014 - ERJ - Dark Side - 150 cm - 1/30
62)  09.02.2014 - ERJ - Dark Side - 150 cm - 4/30

KENTTÄRATSASTUS:

01)  24.07.2013 - KERJ - Lumivuo - CIC1 - 1/42
02)  24.08.2013 - KERJ - VSPY - CIC2 - 2/15
03)  14.09.2013 - KERJ - Taikakuu - Helppo - 6/43
04)  15.09.2013 - KERJ - Taikakuu - Helppo - 6/43
05)  11.10.2013 - KERJ - Lumivuo - Helppo - 2/32
06)  13.10.2013 - KERJ - Taikakuu - CIC1 - 3/44
07)  14.10.2013 - KERJ - Sonic Wbs - CIC2 - 3/50
08)  15.10.2013 - KERJ - Sonic Wbs - CIC2 - 1/50
09)  14.10.2013 - KERJ - Lumivuo - Helppo - 5/32
10)  18.10.2013 - KERJ - Susiraja - CIC2 - 3/29
11)  18.10.2013 - KERJ - Susiraja - CIC2 - 3/29
12)  21.10.2013 - KERJ - Solo - CIC2 - 4/30
13)  29.12.2013 - KERJ - Satulinna - CIC2 - 2/30

14)  14.01.2014 - KERJ - Kk Ginger - CIC2 - 6/44
15)  16.01.2014 - KERJ - Jadessa Wbs - CIC2 - 5/28
16)  18.01.2014 - KERJ - Susiraja - CIC2 - 3/40
17)  24.01.2014 - KERJ - Jadessa Wbs - CIC2 - 4/28
18)  17.02.2014 - KERJ - Satulinna - CIC2 - 6/43
19)  02.03.2014 - KERJ - VSPY - CIC2 - 4/40
20)  03.03.2014 - KERJ - VSPY - CIC2 - 2/40
21)  07.03.2014 - KERJ - VSPY - CIC2 - 4/40
22)  22.03.2014 - KERJ - Ryöväri - Harraste - 1/26
23)  24.03.2014 - KERJ - Ryöväri - Harraste - 1/26
24)  02.01.2015 - KERJ - Thrillium - CIC2 - 4/30
25)  30.03.2016 - KERJ-Cup - KK Bailador - CIC2 - 7/60

MAASTOESTERATSASTUS:

01)  07.08.2013 - MEJ - Taikakuu - 90 cm - 5/89
02)  14.08.2013 - MEJ - Taikakuu - 90 cm - 4/89
03)  14.08.2013 - MEJ - Taikakuu - 80 cm - 6/68
04)  15.08.2013 - MEJ-Cup - Bailador - 90-100 cm - 3/32
05)  15.08.2013 - MEJ-Cup - Bailador - 80-90 cm - 5/33
06)  15.09.2013 - MEJ-Cup - Bailador - 80-90 cm - 4/47

07)  15.10.2013 - MEJ-Cup - Bailador - 90-100 cm - 1/41
08)  14.11.2013 - MEJ - Bailador - 90 cm - 4/32
09)  15.11.2013 - MEJ-Cup - Bailador - 110-120 cm - 1/30
10)  15.12.2013 - MEJ-Cup - Bailador - 110-120 cm - 5/36
11)  23.01.2014 - MEJ - Special Ring - 110 cm - 2/30

NÄYTTELYT:

03.08.2014 - VSN - Virtuaaliset show-näyttelyt - Harvinaiset hevostammat - 9/11, 36,5 p. (tuom. Vibaja)
07.04.2014 - VSN - Islanninhevostalli Beinir - Harvinaisrotuiset tammat - 8/12, 36,5 p. - Tuomarin suosikki! (tuom. Sirpa)
31.09.2013 - VSN - KK Bailador - Harvinaiset hevostammat - 9/14, 35,5 p. (tuom. Christa W.)

25.08.2013 - MSY - Guiding Stars - Muut hevoset - PUN - PUN3 (tuom. Milja)

12.02.2013 - MSY - Domenica - Varsat - SIN - SIN1 - BIS3 (tuom. brainchild / Frida)
30.12.2012 - MSY - Adina - Tammavarsat - PUN1 (tuom. Jannica)
16.10.2012 - MSY - Moana part breds - Varsat - PUN (tuom. sabina)
14.10.2012 - MSY - Domenica - Varsat - SIN - SIN1 (tuom. Nintsu)
30.09.2012 - MSY - Pikkutalli - Varsat - PUN - PUN1 - BIS-? (tuom. Elisa / ?)

Nupun päiväkirja

24.09.2012, Syntymä

Nuppu on tallimme ensimmäinen budjonnynhevoskasvatti ja samalla emänsä ensimmäinen varsa. Kaunis ja siro pieni tyttönen näki päivänvalon syyskuun lopulla, ja voi että tammaa oltiin odotettu! Suloinen tammavarsa pääsi samoin tein tallin keskipisteeksi - eihän näin söpöstä otuksesta voi olla pitämättä. Synnytys sujui kaikin puolin hyvin ja emä Seena vaikuttaa kovin ylpeältä. Tarmokas pikkuinen varsa on hiukan arka, mutta ehkäpä se siitä. Kunhan toinen tiineistä tammoistamme varsoo, saa Nuppu itselleen varsakaverin.

Pikkuruinen on hädin tuskin jaloillaan, kun meillä on jo hurjia suunnitelmia sen päänmenoksi. Ajattelimme viedä tätä kaunotarta näyttelyihin kiertämään, ja tietenkin rakastaa puhki - sehän on selvä! Lempinimikin muodostui tyttösen ensimmäisenä elinpäivänä, Nuppu kun oli nimenä juuri riittävän söpö ja siro. Nuppu tulee jäämään meille Domenicaan yhdeksi kantatammoista budjonnyijalostukseen, ja neidille on kaavailtu Seena-emän tapaan uraa estehevosena. Tulevaisuus kuitenkin näyttää tullessaan, miten käy!

Kirjoittanut omistaja Cee

14.05.2014, Puoliso Nupulle - vahingossa!

Nuppu saatiin toistamiseen tiineeksi sattuman kautta. Kiersin Saksassa hannoverorini Rallin kanssa, olimme kilpamatkalla sekä samalla hoitamassa muutamia astutuksia alta pois. Yksi Rallin sovituista astutuksista oli Delmenhorst-nimisellä saksalaistallilla, joka osoittautuikin varsin isoksi ja monipuoliseksi paikaksi. Näin ulkona tarhoissa muutaman oikein kauniin kullanrautiaan sekä -ruunikon tamman ja kehuinkin niitä saman tien tallinomistajalle kuristajalle ääneen. Nainen totesi ohimennen tammojen olevan sellaista harvinaista rotua kuin budjonnynhevonen, enkä ole täysin varma, mutta taisin pysähtyä niille sijoilleni ja loksauttaa suun auki. Tuijotin naista hiljaisuuden vallitessa ja unohdin koko Ralli-oriin olemassaolon. Vasta kun Ralli nyki minua sivulle ja kuristaja ihmetteli käytöstäni, sain änkytettyä että kasvatan tallillani hannoverinhevosten lisäksi juurikin budjonnyitä. Nyt oli kuristajan vuoro ihmetellä ja pian jo nauroimmekin yhdessä ääneen - tilanteessa oli vain jotakin todella absurdia. Ryhdyinkin kyselemään kammottavan innostuksen vallassa, että minkälaisista suvuista kuristajalla olisi budjonnyitä, millä painotuksella, olivatko menestyneet ja niin edelleen. Vastaukset olivat sen verran oikeansuuntaisia (siis apua, juuri tällaisia sukuja tarvitsisin omaan jalostukseeni!), että pyysin naista esittelemään HETI Rallin hoidettua hommansa kaikki budjonnynsä minulle - erityisesti jalostusoriit ja myytävät nuoret.

Ja hups, niinhän siinä kävi, että eräs kolmivuotias tamma - Nellaksi sittemmin nimetty - lähti matkaani. Nella ei ollut kuitenkaan ainoa lastini Suomeen, vaan Delmenhorstin omissa kehittyneissä tiloissa napattiin vielä spermaakin Suomeen tuotavaksi. Nupulla oli nimittäin juuri alkanut kiima, ja nyt löysin neidolle täydellisen orinkin! Varsin menestyksekäs reissu siis, vaikka minun ei ollut alun perin tarkoitus ostaa mitään. Palattuani Suomeen Nella-neidin sekä sperma-annoksen kanssa oli treffit eläinlääkärin kanssa jo sovittu. Kaikeksi onneksi nappasi heti ensiyrittämällä, ja muutaman kuukauden päästä Nuppu todetiin tiineeksi. Siitä alkoikin jännityksensekainen, mutta iloinen odotus! To be continued ;)

Kirjoittanut omistaja Cee

14.06.2014, Let me introduce you...

... Prinsessa Sophie, jota Sohvi-neidiksikin kutsutaan. Toisin sanoen, Nuppu varsoi tänään kauniin ja terveen rautiaan tammavarsan! Olen onnesta suunniltani, pikkuinen on jo nyt kultamussukkani ja lellikkini. <3 Varsa nousi hienosti jaloilleen ja löysi hetken etsinnän jälkeen nisät. Nuppu selvisi varsomisesta täysin omin avuin ja molemmat ovat kunnossa, joskin väsyneitä. Tarhaan päästiin pyörähtämään päivän vanhana, aidan takaa kurkki utelias Seena-mummo. Nämä ovat juuri niitä hetkiä, jotka kruunaavat kasvatustyön ja tekevät rankasta arjesta elämisen arvoista. Tervetuloa siis maailmaan, pikkuinen Shonena!

Kokonaisuudessaan ensimmäinen viikko on sujunut tosi hyvin ja Nuppu on nyt paljon rennompi emä kuin esikoisensa Milon kanssa. Tamma ei ole ollenkaan niin hämmennyksissä tai puolustuskannalla, vaan kaikki tallilaiset saavat rapsuttaa pikkuista söpöläistä. Itse asiassa Nuppu tuntuu olevan onnessaan, kun joku muukin viihdyttää huomionkipeätä varsaansa ja antaa emätammalle hetken omaa rauhaa. Nyt toivotaan, että kaikki jatkuu hyvin tästäkin eteenpäin. Itse asiassa Sohville on odotettavissa varsaseuraa, sillä hannover-tammamme Lila, fwb-tammamme Mimmi sekä ratsuponitammamme Panda ovat viimeisillään tiinenä. (Edit: Hannoverori ja fwb-tammavarsa syntyivät samana päivänä viikko Sohvin jälkeen, ja ratsuponiori siitä viikon päästä. Nyt nämä neljä; Sohvi, Bulle, Bansku ja Vini riekkuvat yhdessä tammalaitumella mammatammoineen. Tammat viihtyvät selkeästi yhdessä ja pojat yhdessä, joskin Sohvilla tuntuu olevan pieni ihastus poniori Viniin. Emät ovat saaneet viettää täysin ratsastusvapaan kesän, Sohvin selkään palataan varmaan syksymmällä hieman ennen vieroitusta.)

Kirjoittanut omistaja Cee

Keskiviikko 24.6.2015, Suskin estevalmennuksessa

Tallin tammat ovat saaneet laiduntaa jo noin kuukauden verran, mutta jotain tarvitsee joskus tehdäkin. Olen alkanut jo kauhulla miettimään esteratsastuksen laatuarvostelua, ja että kenet minä sinne seuraavaksi tuuppaisin. Kasvateistamme kukaan ei ole vielä laatuarvostelupalkittu, mutta potentiaalisia ehdokkaita arvosteluun kärrättäväksi kyllä löytyisi. Niinpä ajattelin tehdä asian eteen jotakin ja järjestin Suskin pitämään estevalmennusta minulle ja Tomille tänään. Esitämme todennäköisesti molemmat hevosia, joten molempien oli hyvä valmistautua. Tom sai käskystäni alleen sähäkän Nöppiksen, jonka kanssa kilpailemisesta miehellä onkin jo (positiivisia) kokemuksia. Minä otin itselleni Nupun, kaikista ensimmäisen ja mukavan tasaluonteisen kasvattimme. Nuppu ja Nöppis ovat muutenkin kuin paita ja peppu, sillä lähekkäin syntyneet tammat ovat tarhanneet ja laiduntaneet yhdessä Nöppiksen syntymäviikosta asti.

Verryttelimme oma-aloitteisesti, sitten Susanna kasasi kentälle muutaman esteen. Hyppäsimme lämmittelyksi ristikkoa sekä teimme puomityöskentelyä suurella laukkaympyrällä. Nöppis koetti ryöstää muutaman kerran, kun taas Nuppu tuntui aluksi hitaalta avuille. Suski neuvoi meitä molempia erikseen, ja laittoi meidät sitten hyppäämään pystyn ja okserin sarjaa. Ensimmäisellä hypyllä Nöppis pääsi ryöstämään, mutta jo pian esteen jälkeen Tom sai tamman takaisin avuille. Muutama pukkikin nähtiin – Nöppis selkeästi protestoi viimeaikaista laiskottelevaa meininkiä, ja tahtoi takaisin isoille radoille! Nuppu oli tasaisempi ja hyppäsi varmasti ja hallitusti. Esteitä korotettiin noin 120 cm -korkeudelle ja rataan lisättiin pari estettä. Minulla oli hieman hankaluuksia radan teiden kanssa ensin, sillä jokainen reittivalinta ja mutka venyi pitkäksi. Teinkin Suskin käskystä hetken aikaa koottua laukkaa ympyrällä, ja Nuppu alkoi heti taipua paremmin ja kuunnella pohjettani herkemmin. Nöppis ja Tom sen sijaan tekivät heti vakuuttavan, joskin erittäin reippaan suorituksen. Rata hypättiin vauhdilla ja jopa hieman oikoen, toki asiaankuuluvalla kunnon ilmavaralla. Riittävien toistojen ja muutaman istuntavinkin jälkeen siirryimme loppujäähdyttelyyn, ja lähdimme vielä hetkeksi Tomin kanssa maastoon kävelemään. Hui, tulipa hiki!

Valmentajana Susanna, kirjoittanut Cee

kuvat © Lazy A. Stables Ltd | tausta © Ritva's Gallery | kaikki muu © Domenica | virtuaalihevonen | a sim-game horse