Krokodil Gena   "Kroko"

ERJ-II -palkittu elokuun 2016 tilaisuudessa (5 + 42 + 17,5 + 20 + 15 = 99,5 p.)
KERJ-II -palkittu marraskuun 2016 tilaisuudessa (3 + 43 + 17 + 15,5 + 13 = 91,5 p.)

Krokon isä Alexander II oli suurikokoinen kimo budjonnyi. Jo edesmennyt yli 170 cm korkea ori oli aikanaan taitava niin esteillä kuin kenttäratsastuksessakin. Ori kilpaili varsin hyvällä menestyksellä ennen siirtymistään pelkkään jalostuskäyttöön. Ori periytyy laukkasuvusta, ja Alexanderin isä onkin englantilainen täysiverinen. Täysiverinen veri näkyi orin luonteessa ja ratsastettavuudessa helposti kuumenevana. Orin hyppytekniikka ei ollut mikään puhtain, mutta kookkaana ja innokkaana se ylitti kuitenkin helposti 140 cm ratoja. Laukka oli Alexanderille ehdottomasti vahvin askellaji. Ori peritytti erityisesti kenttäratsastukseen päätyneitä jälkeläisiä, joista muutama on koettanut onneaan myös risuestelaukoissa sen paremmin menestymättä. Alexanderilla on noin 50 jälkeläistä, joista Krokon lisäksi yksi toinen (Alexander III) on päätynyt orina jalostuskäyttöön ja vaikuttaa budjonnyjalostuksessa Venäjällä.

Alexanderin isä, Krokon isänisä Comet xx oli komea, suurikokoinen kimo täysiveriori. Comet oli laukkaratsu, joka kilpaili risuesteillä. Comet nappasi melko pitkän uransa aikana muutamat arvokilpailuvoitot ja pippurista oria käytettiin suhteellisen laajasti jalostukseen. Orilla on Venäjän lisäksi jälkeläisiä ympäri Eurooppaa (ei kuitenkaan Suomessa, täällä kun ei laukkahevosia pahemmin ole). Komeaa kimoa käytettiin jonkun verran myös budjonnyn- ja venäjänratsuhevosten jalostukseen.

Alexanderin emä, Krokon isänemä Serafina oli sporttinen, mutta melko huonorakenteinen punarautias budjonny. Tamma oli energinen ratsu ja erittäin innokas hyppääjä, mutta tekniikassa oli puutteita ja liikkeet olivat hieman kömpelöt. Tamma toimi harrastekilparatsuna sekä toisinaan pelkkänä seurahevosena muuttaen useammalta omistajalta toiselle, ja se varsoi kaksi kertaa elämänsä aikana. Molempien Seran varsojen isä oli täysiverinen, sillä tamman ominaisuuksia haluttiin parantaa.

Krokon emä Ljudmila oli erittäin kaunis, siro ja hyvärakenteinen budjonnytamma. Tamma ihastutti kauniilla vaaleanrautiaalla värityksellään ja puhtailla liikkeillään. Kroko on Ljudmilan ainoa jälkeläinen, sillä tamma menehtyi jo nuorena hiekkaähkyyn. Tamma oli ollut lupaava niin kouluratsastuksen kuin esteidenkin puolella, vaikka olikin hieman arka luonteeltaan. Mainittavaa menestystä se ei ehtinyt hankkimaan kuollessaan vasta kuusivuotiaana. Krokon tamma varsoi jo nelivuotiskesänään.

Milan isä, Krokon emänisä Zala oli komea ja siro, rautias budjonnyori. Orin sukujuuret johtavat siroihin, mutta vahvoihin vaunuhevosiin. Zala olikin erityisen näyttävä liikkeiltään ja menestyi erityisesti kouluratsastuksessa. Esteillä ori oli turhan tempperamenttinen ja kuumui aivan liikaa, vaikka hyppykykyä olisikin löytynyt. Komeaa Zalaa on käytetty melko ahkerasti budjonnyjalostukseen Venäjällä. Orilla on noin 30 jälkeläistä, joista useita on myös kantakirjattu. Zala oli koko elämänsä ajan saman miehen omistuksessa, joka ostin orin vuotiaana kasvattajaltaan.

Milan emä, Krokon emänemä Pelageya oli sirorakenteinen ja hontelo, suloinen kimo budjonnytamma. Geya ("Gija") oli äärimmäisen taitava hyppääjä, joka kuitenkin valitettavasti joutui kiertolaiseksi omistajalta toiselle. Loppuelämän kodin tamma löysi kuitenkin 13-vuotiaana Milan kasvattajalta Pietarin lähettyviltä. Geyan ostanut Irina kilpaili tammalla aluetason estekilpailuissa sekä teetti tällä kaksi varsaa. Toinen oli Mila, toinen ruunattu ja myyty, estehevosena toiminut Pelagy. Geya oli luonteeltaan todella utelias ja ystävällinen tamma, mutta samalla säikky ratsu. Tamma lopetettiin 18-vuotiaana useamman vuoden jalkavaivojen jälkeen.

Krokolla on yhteensä 153 sijoitusta, joista 25 voittoja.
Koulutustaso: Ko: Vaativa A, Re: 150 cm, Me: 120 cm, Ke: CIC4 / CCI/CIC****

20.11.2013, Krokon menneisyys ja muutto Domenicaan

Jaahas! Meillä oli budjonnyitammoja vaikka kuinka monta, mutta pitihän se orikin sitten saada. Niinpä kävin syksyllä muutamaan otteeseen Venäjällä, osittain samoissa siittoloissa kuin mistä osa tammoistamme on ostettu. Mitään sopivaa ei kuitenkaan heti tullut vastaan, enkä halunnut samoja nimiä sukuun. Jotakin uutta piti olla, sehän oli selvä. Ei me Suomen vähäisestä budjonnyikannasta sisäsiittoista haluta! Otin sitten yhtettä erääseen venäläiseen ystävääni ja hän sitten kielitaitoisena etsi minulle ilmoituksia netistä. Tehtiin yksi iltapäivä tiuhaa selvitystyötä, soiteltiin sinne sun tänne ja seuraavana päivänä lähdettiin ajelemaan ja katsomaan muutamaa eri oria. Ensimmäinen ei napannut, toinen oli Kroko.

On kamalan kliseistä sanoa, että heti nähdessään tiesi - "tämä se on". Minulle kuitenkin kävi melkein niin. Ihastuin meinaan kovasti - ensimmäinen kimo meidän talliin! Olinkin enemmän toiveikas - halusin, että tämä hevonen olisi hyvä. Tallilaiset varustivat Krokon - myyjä ei puhunut sanaakaan englantia, onneksi oli tulkki mukana. Siinä sitten juteltiin orista ja paperit oli näyttää. Ori talutettiin kentälle ja nuori poika hyppäsi kyytiin. Poika esitti oriin hienosti, meno oli varmaa, askeleet hyvät ja matkaavoittavat. Pääsin itse sitten kyytiin ja ori tuntui juurikin niin hyvältä. Suurelta, mutta varmalta ja vakaalta. Voimakkaalta. Hyppäsimme muutaman esteen ja pomppua löytyi! Esteet nostettiin 150 cm asti, itseä melkein hirvitti. Ihan vieraalla hevoselle näin korkeita! Selviydyimme esteistä kuitenkin kuin vettä vaan, ja olin varma, että tässä olisi meidän uusi jalostusori. Näyttää hyvältä, tuntuu hyvältä. Kaupat tehtiin, ja seuraavana päivänä Kroko matkasikin kanssani Suomeen. Ei ole kyllä tarvinnut katua!

Rakkaudella, omistaja Cee

3.9.2014, (Kimojen) orien maastoretki, osa 1

Olimme jo pitkään Tomin kanssa jauhaneet, että pitäisi tehdä yhdessä oikein kunnon maastoreissu. Tänään sitten kiskaisin miestä hihasta ja ehdotin, että mentäisiinkö. Ilma oli oikein nätti ja suurimmalla osalla kilpailevista hevosista olisi tänään vapaapäivä. Tom innostuikin heti ja sanoi tulevansa lempihevosellaan Aapolla. Mietin hetken kenet itse nappaisin, sillä omat (miljoonat) lempihevoseni ovat tammoja. Päätin ottaa Kroko-papparaisen, sillä piristävä maastoreissu tekisi sille ehdottoman hyvää! Kroko on jo oman kilpauransa päättänyt, tai mitä nyt toisinaan käymme kouluaitojen sisäpuolella näyttäytymässä. Joka tapauksessa hyppääminen ja kenttäkilpailut ovat takanapäin, vaikka herra ihan kunnossa vielä onkin. Haimme kimot tarhoistaan ja menimme talliin harjaamaan ja varustamaan, kun Päivi tuli paikalle. Nainen kertoi saaneensa päivätallin jo valmiiksi ja mietti itselleen tekemistä loppupäiväksi. Innostuimme Tomin kanssa heti, että totta kai Päivi lähtee meidän mukaan! Kunnon maastoilu tekee hevosillekin niin hyvää.

Kun asia oli päätetty, ryhdyimme pohtimaan että mikäs ihmeen ratsu me aralle Päiville tuupattaisi. Tammaa ei viitsisi orien sekaan ottaa, ja tallin mukavat ja helposti ratsastettavat orit oli aika lailla jo tässä meillä (Päivi on aloittanut ratsastuksen vasta aikuisiällä ja arastelee vähänkin energisempiä tapauksia). Hetken siinä pohdittiin, kun Tom keksi että hän ottaa mielellään riskin – muutamalla nuorella herralla on se elämän ensimmäinen kunnon maastoratsastus kokematta! Aapo on mukava ja luotettava, joten vaikka herra Tomin lempihevonen onkin, niin Päivi voisi hyvillä mielin ottaa sen, itse pysyisin Krokossa. Tom päätyi Bulleen, Aapon orivarsaan. Kyseessä ei enää ollutkaan kimojen maastoretki, vaan kimojen sekä vilkkaan keskenkasvuisen ruunikon oripojan retki. Tom lähti heti hakemaan Bullea tarhasta ja pääsimme vihdoin lähtemään ensin odoteltuamme, että nuorikko saatiin puunattua ja varustettua (tässä välissä joudun itse kiiruhtamaan ja viemään Viivin telinevoimistelutreeneihinsä, tulen jatkamaan poikien päiväkirjaan kirjoittelua huomenna!).

Vi ses, Cee

4.9.2014, Orien maastoretki, osa 2

No niin! Nyt on aikaa taas pyllähtää satulahuoneen sohvalle ja täydentää päiväkirjoja. Oltiin tosiaan eilen kolmistaan (kuusistaan?) maastossa: minä Krokolla, Päivi Aapolla ja Tom Bullella. Kiivettiin kaikki enemmän tai vähemmän tyylikkäästi satulaan tallipihassa, josta minä lähdin Krokon kanssa vetämään joukkoa. Järkevä Aapo sai olla viimeinen, jolloin ensimmäistä kertaa maastoileva Bulle saatiin kivasti motitettua meidän väliin. Bulle olikin alkuun melko levoton ja samalla todella innoissaan maisemanvaihdoksesta, mikä lähinnä nauratti selässä keikkuvaa Tomia. Ilman Tomin jatkuvia puolipidätteitä Bulle olisikin kiilannut meidän ohi, nuorella herralla kun oli kova hinku olla ensimmäinen.

Aloitimme rauhallisella, mutta reippaalla tahdilla suurimmaksi osaksi kävellen. Valitsin meille alkuun melko pieniä polkuja metsän keskeltä, jolloin Bullekin joutui keskittymään enemmän jalkoihinsa ja vähemmän kaikkeen muuhun sähläämiseen. Kroko oli yllättävän kärsivällinen takanaan huseeraavan nuoren orin suhteen: muutaman kerran häntä pyörähti turhautumisesta, mutta potkimiseen tai luimimiseen homma ei onneksi mennyt (ja toki Tom pyrki pitämään mahdollisimman pitkän turvavälin). Pikkupolkujen rentouttavan hiippailun, kiipeilyn ja juurakkojen väistelyn jälkeen ohjasin meidät kohti päätietä: hivenen yhtä autoa leveämmälle hiekkatielle, joka kiemurtelee metsän keskellä. Aloitimme heti laukalla, ja sitä parempaa tunnetta ei kyllä maailmassa olekaan, kuin kannustaa ratsu menemään vielä vähän kovempaa raikkaassa ulkoilmassa, lievässä ylämäessä. Kilpailuksihan se meinasi mennä, ja itse asiassa niin Bulle kuin Aapokin livahti meidän ohi suoralla. Siirryimme ravin kautta käyntiin ja palautimme alkuperäisen järjestyksen – ilmeisesti pidätteet eivät menneet ihan niin hyvin Bullelle läpi ja Aapokin innostui kisaamaan, mitä Päivi ei ollut ollenkaan olettanut. Tämä jäikin ainoaksi kunnon laukkapätkäksi, muuten jatkoimme rennossa ravissa sekä toisinaan kävellen. Kukaan ei kuitenkaan tippunut, joten sinänsä reissu oli ihan onnistunut!

- Cecilia