hevoset      kasvatus      esittely      muuta

Kasvatustoiminta

Kasvatuksemme on varsin pienimuotoista, mutta tuntuu salakavalasti laajenevan vuosi vuodelta. Painotamme budjonnyn- ja hannoverinhevosiin, mutta hevoskannan monipuolistuessa myös kasvatustoiminta on laajentunut muihinkin rotuihin. Kasvatusniminämme ovat etuliiteet Ce's ja D.E. sekä loppuliite Dom. Ce's on väännetty muoto ajatuksesta Ceen, englanniksi Cee's, toinen e on vain pudonnut pois (koska silloin se kuulosti lausuttuna liikaa juustolta). D.E. ja Dom tulevat suoraan tallin nimestä. Kasvatusnimiä käytetään erityisesti juuri budjonny- ja hannovervarsoillamme, yleensä myös puoliverisillä. Kaikki kasvatit on toki mahdollista nimetä myös ilman liitettä ja tilausvarsoja saa aina. Alun perin käytimme ainoastaan liitettä Ce's, mutta se ei oikein tuntunut sopivan yhteen erityisesti kaikkien venäjänkielisten budjonnynimien kanssa. Tästä syystä näinkin pienellä tallilla on käytössään useampi kasvatusnimi – jälkikäteen ajateltuna kenties liiankin monta sellaista.

Voit lukea kasvatustyöstämme tarkemmin rotukohtaisesti: budjonnyt, hannoverit ja muut rodut.

KASVATTILISTAUS
MYYNTIEHDOT KASVATIN OSTAJALLE

   

Vasemmalla ensimmäinen hannoverkasvattimme Nöppis s. 2012, kuva KKJ.
Keskellä kolmannen polven budjonnykasvattimme Minni s. 2016, kuva Tiia Tahvanainen.
Oikealla kotiin jäänyt ratsuponiori Vini s. 2014, periytyy monipuolisesti tallin hevosista.

tausta © Subtle Patterns | kaikki muu © Domenica | virtuaalitalli