Shiego Yemn   "Eetu"

Saavutukset:
KRJ-I -palkittu joulukuun 2020 tilaisuudessa (8+44+22+20+15 = 109 p.)

Koulutustaso: KO. Grand Prix    RE. 80 cm

 

17.4.2019, Maastossa

Kevät oli vihdoin saapunut Murronmaalle – sillä tavalla oikeasti kunnolla. Auringonpaisteessa lämpötila tuntui lähes helteiseltä, sellaiselta tavalliselta Suomen kesältä, kun juuri tänään ei tuullut. Oli varsin harvinaista, että happamahko Susanna halusi maastoon, mutta tällä kertaa koko maasto oli juuri hänen ideansa. Suski oli ilmoittanut ykskantaan, että tallityöt seis – nyt mennään kun keli on näin hieno.

Tilannetta oli seurannut kurttuotsainen palaveri, kuka ratsastaisi kenelläkin, ehtisikö Viivi koulustaan mukaan (ehti), tarkeniko teepaidalla (Tomin mukaan kyllä) ja kuka ratsastaisi ensimmäisenä. Lopulta päädyttiin siihen, että Viiville annettaisiin joku kiltti tamma, ei ponia, jotta letkan vauhti olisi suunnilleen sama. Suski brändäsi maaston "täysiverimaastoksi", ja valikoi valmentajan yksivaltaisessa ominaisuudessaan itselleen Kikin ja Cecilialle sähäkän Nasran. Päivi puoliksi pakotettiin ottamaan arabeista kiltein Misu ja Viivi sai Maikin, sillä ketään täysiverisistä ei katsottu lapsiturvalliseksi (paitsi Viivin ja Tomin mielestä). Tomille yritettiin puhua Kapua, mutta mies väitti olevansa herralle liian pitkä ja haluavansa mielummin jonkun muun, mutta orin kuitenkin. Lopulta ratsuttajalle annettiin Eetu, koulupainotteinen budjonnyori, jota mies ei ollut ennen ratsastanut (koska koulupainotus).

"Kaikki valmista? Tom, you go first!" Suski kailotti, ja tallipihaan kokoontunut väki nyökkäili.
"Viivi! Takki tai huppari päälle, et ota mallia Tomista!!" Cee komensi, kun huomasi tyttärensä aikeet lähteä pelkässä topissa (kuului "epistä", mutta kerrankin Viivi totteli kiltisti ja ripeästi). Letka lähti Tomin ja hörähteleväisen Eetun johdolla kohti metsää. Viivi ja Maikki pitivät perää, eikä hannovertammalla tuntunut olevan mikään kiire, joten heitä odoteltiin muutamaan otteeseen. Myös Päivi vaikutti tyytyväiseltä Misun rentouteen: arkana ratsastajana tunnettu työntekijä oli pelännyt arabilta pahempaa.

Joukkio pysytteli pitkälti maanteillä ja kärrypoluilla, jotka olivat vihdoin kuivuneet suurimmilta osin. Varjoisissa kohdissa oli paikoin kosteaa ja pettävää, mutta ihanan aurinkoisilla suorilla ei vauhdissa säästelty. Villeimmiksi osoittautuivat Ceen Nasra ja Suskin Kiki, jotka molemmat olisivat halunneet ottaa laukkakilpailun ja ohittaa kaikki. Eetu oli erittäin reipas hänkin, mutta ensimmäisenä kulkevalla ratsukolla ei sentään ollut kilpailuasetelmaa. Loppumatkasta käveltiin pitkään, sillä kenelläkään ei ollut kiirettä tallille tai töiden pariin. Ilma oli niin ihana, ja kerrankin kaikki olivat päässeet lähtemään maastoon samaan aikaan.

- Kirjoittanut omistaja Cee

2015–2019, Tarina siitä, miten Eetusta tuli kilparatsu

Suskista tuli Eetun luottoratsastaja hyvin varhaisessa vaiheessa, eikä kukaan vastustellut. Olin itsekin ihan tyytyväinen, että haasteista sisuuntuva ja rautaisen kokemuksen omaava valmentajani näkisi kaiken vaivan ja kilpailisi Puolan ostoksellani, joka oli omaan makuuni todellakin liian reaktiivinen. Olimme ratsuttaneet Eetun Suskin kanssa kaksin (prosessi, jossa jouduin valitettavan useaan kertaan heittopussiksi nuoren villikon selkään Suskin huudellessa liinan päästä tai milloin mistäkin ylivertaisia ohjeitaan). Eetun nuoruusvuodet olivat vaikeita, mutta juuri Suski esti myymästä oria eteenpäin. Valmentaja väitti sinnikkäästi, että kaiken hankaluuden alla piili potentiaalia, jota kilteistä oreistani ei samaan tapaan löytynyt. Samalla Suski myös perusteli, ihan oikein varmaankin, että tällä ratsutus- ja käytöstasolla joutuisin myymään sen pahasti tappiolla.

Eetu oli tosiaankin raivostuttava saada ratsastaessa läpi ja ihan oikeasti kuulolle, mutta sen liikkeet olivat kuin jostain toisesta maailmasta. Itse asiassa, en ollut koskaan omistanut samalla lailla kokoavaa ja liitävää budjonnyä. Eetua olisi voinut luulla puoliveriseksi, vaikka ratsusukuinen kouluhevonenhan se tietysti tällaisenaankin oli. Eetun isä Rafu oli yksi suosikeistani ja GP-tasolle niin ikään yltänyt budjonny, mutta orit olivat kuin yö ja päivä. Rafun kohdalla korkeimmalla tasolla vaadittava liike täytyi kaivamalla kaivaa, ja ratsastus vaati ääretöntä tarkkuutta. Kokoaminen ei ollut isäorille ollenkaan niin helppoa kuin Eetulle, vaan Rafu vaati aina pitkät lämmittelyt ja osaavan ratsastajan, siinä missä Eetu saattaa tarjota passagea tai vauhdikkaita vaihtoja aivan itsekseen ja omaksi huvikseen. Rafun kanssa korkealle tasolle päästiin työllä ja orin omalla hyvällä työskentelymoraalilla, Eetun kanssa jonkinlaisen luonnollisen lahjakkuuden suitsimisella. Suskista tuli ajan myötä ainoa, joka lähti Eetun kanssa kilpakentille (itse ratsastin sitä välillä kotioloissa, mutta aina en myönnä nauttineeni). Kävi kuin kävikin niin, että riittävän pitkän ajan kuluessa nuoruuden särmät hioutuivat, ja vuosien varrella Eetu ja Suski toivat kotiin paljon ruusukkeita sekä arvostelupapereita, joihin kirjattuja prosentteja isä-Rafu ei koskaan saavuttanut, vaikka sijoituksia keräilikin. Pilke orin silmäkulmassa on kuitenkin säilynyt, eikä samoja ratoja varmaankaan nähtäisi toisten ratsastajien kanssa, niin hitsautuneita viisikymppinen Suski ja Eetu ovat.

- Kirjoittanut omistaja Cee

29.5.2017, Isä ja poika

Päätimme Suskin kanssa ensimmäistä kertaa ratsastaa Eetun ja Nestorin samaan aikaan. Eetu oli jo mennyt paljon eteenpäin, vaikkei ollutkaan mikään herrasmies; testaili toki edelleen ja keksi metkujaan, mutta oli Suskilla (ainakin tänään) täysin hallinnassa. Nestori, Eetun esikoispoika suosikkitammastani Naicasta, oli sen sijaan vasta hiljattain ratsutettu. Tykkäsin Nestorista jo nyt enemmän kuin isästään, mutta Suski katsoi sitä hieman nenänvarttaan pitkin ja sanalla sanoen mielestäni turhan happamasti.

"Ei siitä taida tulla Eetun veroista", valmentaja huomautti ruunikkonsa selästä.
"Älä nyt, toinen on vasta eskarilainen. Et voi tuomita noin. Katso nyt sen väritystäkin! Niin kaunis sävy", huokailin ja silitin samalla ratsuni rautiasta kaulaa. Nestori oli vielä aika lihasköyhä ja reppanan näköinen, mutta tykkäsin sen tyyneydestä. Oripoika oli kyllä utelias ja energinen, mutta se ei ryskännyt vauhdilla kohti tuntematonta isänsä tapaan, vaan oli jossain määrin harkitsevaisempi. Enemmän kuin isänisänsä...

"Se on kuin Rafu", Suski töksäytti pukien ajatukseni sanoiksi, paljon törkeämmällä ulosannilla tosin.
"Ajattelin juuri samaa. Tosin pidän sitä hyvänä asiana", huomautin kärkkäästi, johon valmentajani tuhahti peittelemättä.
"Cee-kulta, sinulla on hassu tapa kavahtaa kaikkein lahjakkaimpia ratsujasi. Haluatko menestyä kasvattajana vai saada aikaiseksi... no, tuollaisia lupsakoita nalleja? Katso nyt sitä. Neljävuotias ja kulkee kuin tuntiratsu", Suski maalaili (värityskynällä, sanoisin, sillä aivan tuntiratsumaiselta Nestori ei tuntunut, ennemminkin rusakolta joka saattaisi pian syöksähtää tuntemattomaan suuntaan kesken kevyen ravin).

Kevensin hieman hitaammin ja annoin pikkuorille tilaa edestä. Ravi hidastui kaarteeseen ja tasapaino tuntui onneksi löytyvän, ja uskalsin vastata lennokkaita väistöjä ratsastavalle Suskille oman keskittymiseni lomasta.
"Haluan kasvattaa hyväluonteisia hevosia! Budjonnyjä ei ole liikaa, haluan että ne saavuttavat mainetta miellyttävällä ratsastettavuudellaan ja monipuolisuudellaan. Laadukkaita harrasteratsuja, edullisempia kuin tasoisensa puoliveriset – jotain sellaista, tiedäthän. Ei hankalasti ratsastettaville, reaktioherkille huippuhevosille ole Suomessa loputonta markkinaa. Pitäisi alkaa sitten kärrätä tuollaisia Eetuja ulkomaille. Sitä paitsi, saattaahan Eetun varsoista tulla vaikka mitä, Zemniakiin on syntynyt keväällä kaksi – enkä kyllä sanoisi Nestoristakaan vielä mitään. Katso nyt, onhan tällä liikettä!"

"Niin niin", Suski puhisi ja teki juuri Eetun kanssa suorastaan naamalle hierotun hienoja temmonvaihteluja laukassa. "Olet kultarakas silti hieman kunnianhimoton. Mutta okei, lupaan auttaa Nestorin kanssa. Katsotaan muutaman vuoden päästä, josko kiipeäisin sen selkään. Nyt se näyttää, hmmph, no, hieman liian vihreältä makuuni."

- Kirjoittanut omistaja Cee